how could your nothings be so sweet 8

Video on koostettu 17 otoksesta. Kaksi liikkuvaa kameraa vuorottelee, kuvasta toiseen siirrytään pehmeällä ristivaihdolla. Kahden kameran liike edestakaisin synnyttää keinuvan, hiukan huimaavan tunnelman; etenkin lopussa, kun esiintyjien yläpuolella kulkeva kamera jää tiuhaan heiluriliikkeeseen.

Musiikkivideoissa kamera liikkuu lähes aina, mutta kuvio, jossa esiintyjät ainoastaan istuvat aloillaan ja kamerat kiertelevät heidän ympärillään, riitelee odotusten kanssa.

Sohvalla istuvien silmät seuraavat katsojaa tiiviisti kuin muotokuvamaaluksiin ikuistettujen katse kuljettaessa huoneen poikki. Ylhäältä kuvatuissa otoksissa mies ja nainen katsovat ohi kamerasta.

Sohvan takana soittavien muusikoiden liikkeet korostuvat etualan staattisuuden vuoksi. Kuitenkin juuri kamera, erityisesti matalammalta kuvaava "ykköskamera", tuntuu videon varsinaiselta toimijalta. Taustamuusikot suorittavat mekaanista rutiinia, kameralla on aloite.

Kelle tai mille laulaja suuntaa sanansa? Miten laulussa kuvattua suhdetta pitäisi ajatella suhteessa istujiin?

Tyypillisesti musiikkivideo asettaa naisen ja miehen joko samaan tarinan/esiintymistapahtuman tilaan tai selvästi erottuviin rinnakkaistodellisuuksiin – haaveilun, muistelun tms. kautta. Silloin kun he esiintyvät yhdessä, voidaan osapuolten välille rakennella erilaisia jännitteitä, tai sitten he vain yksinkertaisesti laulavat/soittavat samassa bändissä. Toki nämä kaksi voivat toteutua myös yhtä aikaa, kuten vaikka Scrittin "Boom! There She Was" -kappaleen videolla.

"Hypnotize" rakentuu toisin. Mies ja nainen istuvat vierekkäin ja laulavat, ja vaikka nainen laulaa vähemmän kuin Gartside, häntä ei voi pitää taustalaulajana. Toisaalta on vaikea nähdä hänet laulusolistin kanssa tasaveroisena esiintyjänä. Hänen "vuorosanansa" ovat heijastusta tai kahdentumaa siitä mitä Gartside laulaa.

[EDIT 9.4. Naisen katse noudattaa eri lakeja kuin Gartsiden. Se kykenee irrottautumaan kamerasta tavalla, joka ei ole solistille mahdollinen. Kun kamera liukuu oikealle, Gartside seuraa sitä katoamiseensa asti, mutta nainen on jo kääntänyt katseensa muualle. Lisäksi hän jää hetkittäin tuijottamaan raukeasti alaviistoon, poissaolevana. Ja jos nainen vaikuttaakin näissä kuvissa passiiviselta, toiseen äärilaitaan heilahdetaan nopeasti, kun hänet yhtäkkiä (2:40) – vähän sen jälkeen kun on kuultu rivi "I forget to believe in heaven when I look at you girl" – näytetään Euroopan tyylikkäimmässä puoliprofiilissa, suvereenina.]

Sanoitus kuvaa erikoislaatuista suhdetta, mutta itse video ei pyri kertomaan tästä suhteesta; ei ainakaan millään konventionaalisella tavalla aseta sitä esiin. Vaatisi erityisiä tulkinnallisia ponnisteluja jos haluaisi nähdä sohvalla istuvat hahmot puhumassa toisilleen. Jos näin haluttaisiin ajatella, mikä positio kameralle/katsojalle tarjoutuisi? Peilin? Terapeutin? (Mutta miksi terapeutti hiihtäisi taukoamatta ympäri huonetta?)

Loppupuolella (2:51) nainen vilkaisee kerran Gartsidea.
Asetelmaan tulee hetkeksi oikosulku. Onko se vahinko? Mahdotonta sanoa. Olennaista on, että se näyttää vahingolta. (Miten puhua vahingosta, jos ei halua uskotella tietävänsä tekijän/esiintyjän aikomuksia? Millaista on vahingon fenomenologia?)

Gartsiden katse on "hypnoottinen", mutta kuka on hypnotisoinut kenet?

”Vasta kun on tutustunut asioiden pintakerrokseen – hän päättelee – voi ryhtyä tutkimaan mitä sen alla on. Mutta asioiden pintakerros on ehtymätön.” (Italo Calvino, Herra Palomar)

how could your nothings be so sweet 7

Asioita, jotka ovat olleet koko ajan esillä, mutta joihin kiinnitin huomiota vasta nyt:

Lämpöpatterit ikkunoiden alla.

Vaihtuva valaistus.

Vaaleat koristekuviot Gartsiden liivin jacquardkuosissa.

Lakana, jolla syntetisaattorin (pelkän koskettimiston?) alla oleva pöytä on peitetty. Hieman rypyssä.

Kosketinsoittajan tuoli, joka kuuluu samaan ryhmään kuin sohva.

Tupakka-aski litran vetoisen pullon vieressä.

Kohokuviot katossa.

Sohvan oikealla puolella lattialla lojuvan levynkannen kuva naisesta kädet lanteilla. Valokuva on mustavalkoinen, tekstit punaisella.

how could your nothings be so sweet 6

Vähän paremman resoluution versio videosta löytyy täältä.

Singlen (1984) kannessa on sveitsiläistä Lindt & Sprünglin valkosuklaata. Murrettu suklaalevy on läpinäkyvän muovin alla. Pakkaus näyttää siltä kuin se olisi avattu hätäisesti, paperi ja folio on revitty yhtä aikaa. Muovin sisään eristetty halun kohde, mureneva levy, vie ajatukset hasikseen, yleisemmin mihin tahansa riippuvuuteen. Valkosuklaa tuntuu Scritti Polittin soundimaailman makeisvastineelta.

Songs to Remember -albumin (1982) kappaleessa "Lions After Slumber" Gartside lauloi: "My wish, my despair, my erasure, my plantation / My white chocolate, my thoughtlessness, my gracelessness / My courage and my crying, my pockets and my mistakes."

Vuonna 1989 Paul Oldfield kirjoitti Scritti Polittista:

“Instead of any fulfilment or resolution, Scritti's music delivers the bliss of the lover's discourse in all its ellipses, contradiction and repetition, its endless pursuit of an unattainable object."

(“After Subversion: Pop Culture and Power", teoksessa Angela McRobbie (toim.): Zoot Suits and Second-hand Dresses: An Anthology of Fashion and Music. Boston: Unwin Hyman.)



(takakansikuva, lisätty 18.9.)