15.6.16

sermien takana huoli kasvaa

Ikävöin maahan jota ei ole
Tämä on minun matkani pitkän sillan yli
Vielä kerran pojat, kohti kuntavaaleja
Elämäni oli kuuma harha
Siitä lähdetään ja siinä pysytään


Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
Maasta jota ei ole
Maasta jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti
Meillä on valtakirja ja sitä on käytettävä
Jokaisen mökki palaa vuorollaan


Maassa jota ei ole kulkee rakastettuni
Otsallansa sädehtivä kruunu
Tällaista käytöstä ei hyväksytä
Iso vasara iskee kesäkuussa
Turhautuminen huutaa taivaaseen asti


Ken on rakastettuni
Siinä voi omatkin kynnet tummua
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut
Heikot sortuu elon tiellä
Vääriksi väitteitämme ei ole todistettu


Yö on pimeä
Sermien takana huoli kasvaa
Ja tähdet vapisevat vastaukseksi
On syntynyt uusi tilanne ja sen mukaan on toimittava
Paljon meni aikaa ja tupakkaa


Olen vanhan liiton mies, vanhaan nahkaan tehty
Kansalla pitää olla valinnanvaraa
Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus
Taivaat kaartuvat korkeammiksi
Ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin

(lauseet: www.vihrealanka.fi/plokinaattori ja fi.wikisource.org/wiki/Maa_jota_ei_ole)

30.5.16

edellytämme tinkimätöntä asennetta

Hakkuuaukeat, hiekkatiet ja pihlajat kotisaunan takana. Lukemalla tekstin hyväksyt ehdot, joista tiedotamme heti kun mahdollista.


Olet puolihämärässä huoneessa. Tytärytimien yhteenlaskettu massa on pienempi kuin emoytimen.


Valokuvaaminen, videointi ja kommentointi on sallittua, jopa suotavaa. Toisin sanoen kaikki on kiellettyä. Sinä itse voit vetää rajat omalle kunnioituksellesi ja toimia sen mukaisesti.


Missä luu on lähellä ihoa, esimerkiksi säären etupinnalla, tuntoherkkään luukalvoon tulee vaurio, josta voi aiheutua kovaakin kipua.


Edellytämme tinkimätöntä asennetta, yhteystiedot voit jättää laatikkoon, joka löytyy hätäuloskäynnin vierestä.


Nyt tehdään historiaa. Tärkeintä on se, että olet mukana ja valmis kaikkeen. Heinikkoa, tuomia ja marjoja, järjestelmä. Ei muuta kuin nimeä paperiin.


Tervetuloa tiimiin. Tämä on kaninkolo. Sulaudu joukkoon, mutta älä yritä liikaa.

18.3.16

kaikki pysyväinen haihtuu pois

”Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten olojen alituinen järkkyminen, iänikuinen epävarmuus ja liikkeellä oleminen erottavat porvariston aikakauden kaikista muista. Kaikki piintyneet ruostuneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja katsantokannat menevät hajalle, kaikki vastamuodostuneet vanhenevat ennen kuin ehtivät luutua, kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu pois, kaikki pyhä häväistään, ja ihmisten on lopulta pakko katsella asemaansa elämässä ja keskinäisiä suhteitaan avoimin silmin.”

(Kommunistisen puolueen manifesti, 1848)

"Our revels now are ended. These our actors,
As I foretold you, were all spirits and
Are melted into air, into thin air:
And, like the baseless fabric of this vision,
The cloud-capp'd towers, the gorgeous palaces,
The solemn temples, the great globe itself,
Ye all which it inherit, shall dissolve
And, like this insubstantial pageant faded,
Leave not a rack behind."

(Shakespeare, The Tempest, 1611)

”Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.”

(Ps. 103:15–16)

16.3.16

vuohenjalkaisia, ohjuksia laukovia otuksia

”Hän saa kimppuunsa kasakan, joka alkaa ratsun selästä piiskata häntä. Hän saa useita iskuja takaraivoon ja otsaansa verihaavan. Tapahtuu jotain ällistyttävää. Muutamassa sekunnissa Eugen kasvaa yliluonnollisiin mittoihin, hevosen kokoiseksi. Olet kovanaama, antisankari, jolle kauhistuneet tiedemiehet lähettävät hätäviestin! Läheisessä kuussa ulottuvuuksien välistä siirtämistä tutkivien tiedemiesten tietokone on mennyt täysin sekaisin, heidän kokeensa ovat epäonnistuneet, nyt he tarvitsevat välittömästi sotilaallista apuasi! Saapuessasi raunioituneelle komentopaikalle kaikki näyttävät menehtyneen. Sinun täytyy yksin taistella puoliksi elollisia, puoliksi kyberneettisiä vihollisia, revenantteja (robottidemoneja), araknotroneja (kyborgihämähäkkejä, joita ohjaa Robotiikan helvetillinen osasto) ja kyberdemoneja (vuohenjalkaisia, ohjuksia laukovia otuksia) vastaan. Räjähtelevät polttoainetynnyrit, ongelmajätteet, sortuvat katot! Eugen vetää puukon esiin ja lyö kasakkaa rintaan.”

(Juha Seppälä, Routavuosi, 2004)

vielä kerran matrix, fiktio, politiikka

Kun kapinallisten joukko alkaa harjoituttaa Neoa tehtäväänsä, se tapahtuu jäljittelemällä Matrixin omaa toimintaa eli kytkeytymällä erilaisiin ohjelmiin, jotka luovat fiktiivisiä tiloja ja tilanteita, joissa voidaan opetella taistelua ja muita taitoja.

Näin voidaan harjoitella vaikka taivuttamaan lusikkaa, mutta olennaisempaa on oppia tajuamaan, että ”lusikkaa ei ole”. On saavutettava tietoisuus siitä, että kaikki on harhaa ja kuitenkin täytyy voida toimia harhan sisällä tiettyyn pisteeseen harhan ehdoilla: Matrixissakin on painovoima ja muita luonnonlakeja, joita ei voi noin vain kiistää tai seurauksena on oikea kuolema.

Lahjakkaimmat ja taitavimmat oppivat vähitellen venyttämään maailman lakeja, muokkaamaan todellisuuden rakennetta. Niin tietysti osaa tehdä myös agentti Smith, paha tietokoneohjelma, jonka kanssa Neo joutuu vähän väliä taistelemaan ja joka elokuvan jatko-osissa alkaa sotia omaan laskuunsa koko todellisuuden tuhoamiseksi.

Alussa Smith kyykyttää Neoa miten tahtoo. Jäätävän ylimielisesti hän puhuu Neolle ”vääjäämättömyydestä”, jolla kapina tullaan kukistamaan. Kun Smith pitää Neoa otteessaan metroraiteilla ja aikoo jättää tämän metron alle, hän kuvaa tunnelista kuuluvaa kolinaa: ”That is the sound of inevitability.” Neo kuitenkin vähä vähältä nousee tällaisen vääjäämättömyyden yläpuolelle asettaen sen tilalle kohtalon, oman kohtalonsa.

Smithin ”inevitability” on järjestelmän öljyttyä toimivuutta, lukkoon lyötyä järjestystä, alistumista vahvemmalle, imperiumia, tietokoneohjelman kliinisyyttä, stereotyyppisten pukumiesten maailmaa, jossa jokaisen on pakko tyytyä osaansa. Neon henkilöimä messiaanisuus taas on uskonvaraista mutta samalla kohtalonomaista kulkua kohti parempaa tulevaisuutta, joka on luotava ennustusten asettamien ehtojen mukaisesti, mutta siitä huolimatta poeettisen vapaasti rohkeuden ja uskon varassa riskin, paradoksaalisissa olosuhteissa, masentumatta.

Olennaista Matrixin sankareille on löytää häilyvä välitila, jossa ymmärretään että "spoon doesn’t exist", mutta ei kuitenkaan kyynisesti ajatella petturi-Cypherin tapaan, että Matrix on vain miellyttävää harhaa. Toiminnan ja vastarinnan ja toivon kannalta Matrixin fiktio on ennen kaikkea välitila ja väliaine, jossa harjoittelun, uskon ja yhteistyön myötä voi toimia ja haastaa koneet.

Koneiden haastaminen suoraan pelkässä reaalitodellisuudessa, kuten maanalaisen Siionin puolustustaistelu osoittaa, näyttää mahdottomalta. Se johtaa vain elokuvakerronnankin kannalta väsyttäviin torjuntataisteluihin, joille ei näy loppua. Neon yritys hyökätä suoraan koneiden kaupunkiin kolmannessa osassa on epätoivoinen, eikä hän lopulta hyökkääkään koneita vastaan vaan neuvottelee niiden kanssa sopimuksen Smithin tuhoamisesta. Onkin erikoista, miten trilogian loppuratkaisu rakentuu politiikalle.

Elokuvan kaikissa osissa nähdään uuvuttavia kamppailuja, joissa sama asia toistuu toistumistaan. Sentinelit käyvät päälle tuhansien parvina kuin jättiläispaarmat, Smith monistaa itseään äärettömiin. Ohjeet Oraakkelilta ovat epäselviä, aina on epävarmuutta, lykkäyksiä ja luuppeja. Vahva on se, joka sietää tätä epävarmuutta ja ambivalenssia. Kaiken toistuvuus väsyttää ja kyynistää heikot. Heikot, kuten Siionin reaalipoliitikot yhtäältä tai Cypher toisaalta, lankeavat jyrkkiin kahtiajakoihin, mutta Neo jalostuu ylittämään ne.

Trilogian "loppuratkaisu" on toki puolivillainen. Miten koneet ja ihmiset muka aikovat jatkaa hetkellisen poliittisen kompromissinsa jälkeen?

Matrixissa tasapainotilan etsiminen on tietyssä mielessä synti. Ratkaisu on jännitteiden sietäminen sekä toiminnassa että ratkaisussa. Koneet tulkitsevat elämän pelkäksi energiaresurssiksi, Smith tulkitsee loppua kohti sekä ihmiset että koneet ongelmaksi joka pitää kerta kaikkiaan tuhota ja kadottaa. Molemmat hakevat tasapainotilaa. Sen sijaan ihmiselämän todellinen merkitys ja henki, jonka Valittu kirkastaa muillekin päästyään siitä ensin itse selville, on elämä itse ristiriitoineen ja kuolevaisuuden aiheuttamine ahdistuksineen. Matrixin häiriöisessä maastossa elämä on mahdollista, oikeastaan painavammassa mielessä kuin Siionissa, joka "vapaudestaan" huolimatta elää jatkuvaa puolifasistista poikkeustilaa ja jonka suora vastarinta näyttää tuhoon tuomitulta.

Tästä näkökulmasta tulkittuna Matrix ei ajattelisikaan vastarintaa jyrkän harha–todellisuus-kahtiajaon kautta, vaan kaikki merkityksellinen tapahtuisi näiden ratkeamattomassa välitilassa, fiktiossa, joka ei ole täysin autonominen oma sfäärinsä vaan jotakin millä on todellisia vaikutuksia mutta joka kuitenkin on väistämättä jotain toista kuin todellisuus itse. Ehkä fiktio Matrixissa on ”paksumpaa” kuin aluksi näyttää.

Slavoj Žižek toivoi elokuvan analyysissaan, että sinisen ja punaisen lisäksi olisi ”kolmas" pilleri, joka näyttäisi illuusion itse todellisuudessa; sen, miten illuusiot rakentavat todellisuuttamme. Koko trilogian valossa tällainen kolmannen pillerin ajatus tuntuisi sisältyvän jo itse tarinaan.

20.2.16

metsäkotisi verkkoisissa kolkissa

Hän kahmaisi jättiläishämähäkin syliinsä ja vyörytti sen pimeään kuoppaan. Se putosi pohjalle aika kammottavasti rusahtaen. Hänen kasvoillaan karehti tyytyväinen hymy, kun hän asteli kuopan reunalle ja sanoi hitaasti ja painokkaasti: Se tulevaisuus, joka nyt tuntuu menetetyltä, on siirtynyt koko kansalle. Kansan tulevaisuuden hyväksi. Tämä vainaja ei ole vain teidän. Se on meidän kaikkien yhteinen, ja ottakaamme nöyrtyneenä vastaan tämä pyhä uhri. Vaikka sinun ruumiisi maatuu, henkesi jatkaa elämäänsä metsäkotisi verkkoisissa kolkissa. Kaikki arkinen ja häiritsevä on poissa. Hyvästi hämähäkkieläinten kuningas, jonka pitkää ja uskollista ystävyyttä ei unohda kukaan, joka sinut tunsi. Kukoistakoot sinun monisilmäiset jälkeläisesi ja löytäkööt sinun ihmisystäväsi lohtua menetykseen, jonka he ovat kohdanneet. Ehkä tämä joskus tuo vahvimpaankin sydämeen kapinan. No niin, no niin, hän sanoi ja heilautti taikasauvaansa niin että valtava maakasa nousi ilmaan ja putosi vaimeasti räsähtäen kuolleen hämähäkin päälle, mihin se muodosti sileän kummun.

(lauseet: Harry Potter ja puoliverinen prinssi, suom. Jaana Kapari; Täällä Pohjantähden alla III)

3.2.16

kuulustelu

”Ne kuljetti meitä sinne parisataa, ketä nyt oli kiinni saaneet. Kai ne ajatteli, että me osattais jotenkin kommunikoida siellä niiden natiivien kanssa. Ja oltiinhan me suunnilleen samankokoisia ja päästäisiin rakennuksiin ja koloihin, minne ne pakenisi. Nämä herrathan on jumalattoman pitkiä ja kömpelöitä, niin kun tiedätte. Tällasta porukkaa, joka vaan ilmestyy kaupungin porteille eikä kukaan oo nähnyt mitään vastaavaa, ja sitten ne onkin jo kohta keskustorilla ja niitten hevosetkin syö lihaa. Voin kertoa, että aika helvetin häiritsevää oli yrittää niiden kanssa asioida, vielä kun ei niillä ollut silmiä eikä oikein kasvojakaan. Mutta enemmän se olikin sellasta käskyttämistä, kun ne vaan töni meitä eteenpäin ja minne millonkin halusivat ja yrittivät saada ymmärtämään, mitä haluttiin. Helvetin hyvä, ettei tartte siellä enää olla. Mieluummin mä tässä kopissa teidän kanssa olen vaikka maailman tappiin ja näitä selitän, kun joudun uudestaan niitten apuriksi. Vaikka en mä usko että tästä selvää tulee koskaan. Edelleen muistan, kun se niitten emäalus painui sinne pilvien alle ekan kerran. Siellä oli sellasta vaaleenpunasta ja harmaata usvaa, minkä alta metsät ja joet ja kylät rupesi vähitellen näkymään. Ja siellä ne niitten saaliit vielä kulki vapaina eikä ilmeisesti tajunneet ollenkaan mitä oli tulossa, vaikka tollanen järjettömän kokonen alus leijuu yläpuolella. Ne oli niin hemmetin hyväuskosta porukkaa silloin aluksi ja myöhemminkin. Sittenhän ne kyllä aika pian katosi koloihinsa, kun tajusivat mitä tapahtuu.”

31.1.16

toisinaan laskeudutaan suoraan mereen

Jotkut saarnaajat tulevat pysymään hiljaa totuudesta, toiset tulevat polkemaan sen jalkansa alle ja kieltämään sen. Mutta minä en juuri usko, että muut ihmiset tästä pitävät paljon enemmän kuin minäkään.


Paljon riippuu tuosta miehestä, sen myöntävät kaikki. Hän kyllä syö matoja ja ratsastaa hirvellä, mutta myös saarnaa seistessään vyötäröään myöten mutahaudassa. Salaista hovia ihmeellisempi on mustarastas, joka vihreässä sarastuksessa jatkaa, eikä koskaan lopeta.


Yön aikana virastot siirtyvät tuntemattomiin osoitteisiin. Heinäsirkkoja kerätään niityltä ravinnoksi ja kaiuttimista kuuluvat kerta toisensa jälkeen samat yksinkertaiset komennot. Torin takana näkyy rakeinen meri.


Kävelet kohti rantaa, sataa ja kivet ovat märkiä. Kun musiikki tuudittaa sieluasi, saatat olla kuin lapsi kehdossaan. Ohi leijuu kirjoituspaperia, kylään vievät jäljet osoittavat, että he ovat myyneet henkensä kalliiseen hintaan.


Mies kertoo tapauksesta, jossa juosten poistunut asiakas oli otettu kiinni. Supikoiria ja kettuja houkuttelee yhä paikalle helppo ravinnonsaanti. Sanomalehdet kirjoittavat joukkojen närkästyksestä.


Ilma on jo pari viikkoa ollut samanlainen. Se suojaa taloa ja tuo hyvää onnea. Yleensä, kun vanhus palaa tupaan, hänen väkensä osoittaa suosiotaan. Toisinaan laskeudutaan suoraan mereen ja jäljelle jää pieni, kapea kallionpengermä, jota pitkin on tasapainoiltava eteenpäin.

30.1.16

aamun valjettua edessä näkyy metsää ja harmaita kyliä

Järvi on aivan lähellä ja lepää kuin sula hopea illan hehkussa. Rupeat laskemaan, kuinka monta teitä viime viikon väijytyksen jäljiltä on. Yötä päivää suitsuaa savu palavista maataloista. Miten ihmiset muinaisena aikana lohduttivat toisiaan? Viimeksi teurastetun lampaan lihat kypsytetään savussa ja otetaan evääksi.


Siinä missä puitten latvat koskettavat taivasta menee kurkiaura verkalleen etelään päin. Näyttää siltä kuin vedenkalvossa uisi hirviö. Huomaat, että koneen uumenista kuuluu ääntä, sydämesi tunnustaa kaiken olevan totta. Iltapäivään mennessä etsijöitä on omasta kylästä jo kolmisenkymmentä.


Metsä leviää sinisenä, sitten tummana ja yhä tummempana vasten vuoria ja näyttää viimein suurelta usvaiselta mereltä. Sano sitä unelmaksi, mikään ei muutu.


Eräästä kohdasta alkaa pieni luonnonpuro kuljettaa suon sameita vesiä etäämmällä olevaa järveä kohti. Kaikki kuusi lepäävät vierekkäin mättäillä kuoleman uneen vaipuneina. Pohjavesi on laskenut eikä ympärillä ole suojana tarpeeksi savea.


Ojien vierustoilla rupeaa näkymään kevyttä usvaa. Nuo tuolla rinteellä eivät ole sammakoita, ne ovat ihmislapsia. Ulompana vihreä hämärä muuttuu tummemmaksi ja sitten on vain musta aukko, joka johtaa pohjattomuuteen. Tieto johtajan erosta tulee muutamaa kuukautta myöhemmin.


He tuntevat nenässään kostean tuulen, ja se tuoksuu hauskalta. Aamun valjettua edessä näkyy metsää ja harmaita kyliä. Jos ei ole mitään tuolla puolen, niin kaikki on tosiaankin mieletöntä tälläkin puolella.


Monet asuvat väliaikaisissa taloissa keskellä pimeintä viidakkoa. He ovat laki, eikä heidän yläpuolellaan ole mitään moraalia. Saderintama värjää lounaisen taivaanrannan tummanpunaiseksi.

22.1.16

poisvalinta

Rehevän kasvillisuuden keskelle vastikään kaivetun kuopan äärellä suurikokoinen yliopisto kamppailee kolmen ministerin kanssa, jotka ponnistelevat sen sitomiseksi pitkillä köysillä.


Yliopisto päästää kurkustaan uskomattomia kauhun huutoja, joihin metsän eläimet vastaavat erilaisin kirkaisuin. Kun yliopisto on saatu sidotuksi jalat kuin paistinlinnulla, ruumista vasten painettuina, ministerit laskevat sen kuopan pohjalle ja kiinnittävät sen pää alaspäin kuopan keskelle asetettuun paaluun.


Sidotun yliopiston eläimellisesti mylvivä suu nielee multaa, kun sitä vastoin sen voimakkaasti ulkoneva, räikeän ruusunpunainen peräaukko tuijottaa kohti taivasta kuin kukka.


Kun valmistelut on saatu päätökseen, ministerit kerääntyvät kuopan ympärille. Tuolla hetkellä he ovat kaikki alasti ja hulluina nautinnonhalusta, ahnaina, henki salpautuneena ja hermojännityksen äärirajoilla.


Ministerit ovat varustautuneet lapioilla. Kuopan täyttämiseen tarkoitettu multa on jaettu lähes tasaisesti kaikkialle sen ympärille. Säädyttömässä asennossa oleva yliopisto jatkaa hirvittävää mylvintäänsä, kun ministerit alkavat lapioida multaa kuoppaan sekä tämän jälkeen talloa sen päällystä suunnattoman nopeasti ja tarmokkaasti.


Näin kauhea peto on yhdessä silmänräpäyksessä haudattu elävältä.


(alkuteksti "Gibbonin uhraaminen" teoksessa Georges Bataille: Noidan oppipoika, suom. Tiina Arppe)