"For poetry makes nothing happen" (W. H. Auden)
Etualalle nousee epäonnistuneen kommunikaation teema: Forgot to tell me, It's so hard to tell you, Wanna tell you, You left your love letters incomplete.
Mutta myös: The girl got nothing to say.
Säe saa ylimääräistä painoa, kun tyttö vilkaisee laulajaa juuri sanojen nothing to say kohdalla (2:51).
Mitä jos sanottavana onkin juuri ei-mikään? (Audenin mukaan runous saa "ei minkään" tapahtumaan.)
Ei ihme, ettei puhe suju. Jokin kuitenkin kommunikoi ohitse sanojen ja rivien:
Wanna tell you that your heart keeps rockin' (in your eyes)
Silmät, silmien hallitsemattomuus, jonka yksittäinen vilkaisu keskellä tuijotusta tuo esiin.
Sydämen liikkeet silmissä.
Kontrolloimattomuus keskellä kontrollia. Intohimo, joka saa sijansa keskellä viileyttä. Tästä syntyvät jännitteet.
Ei-mikään, joka synnyttää ympärilleen kuvia, säkeitä, mielleyhtymiä.
Paikalleen jähmetetty runollinen hetki, joka pysyttelee avoimena toistensa päälle kerrostuvien banaliteettien ansiosta.
Koira jatkaa häntänsä jahtaamista vain, jos häntä pysyy sen näkökentässä.
Se juoksee ja juoksee itsensä ympäri, kunnes viimein läkähtyneenä luulee näkevänsä valkosuklaasta veistetyn luun.
Mutta lähempää katsottuna luu onkin avain ja avain onkin kynttilä ja kynttilä onkin sateenvarjo.
Koira huomaa olevansa kissa. Nyt se on jänis. Se tietää, että sen täytyy juosta nopeammin.
Tähän päättyy sarjamme. Kiitos, hyvää yötä. Ajakaa varovasti.
1 kommentti:
Loppu? Vastahan se alkoi!
Lähetä kommentti