11.4.12

mikä ihmeen koivuklapi?

”Istuin etummaisella soutupaikalla selin ajosuuntaan ja katselin, kuinka joen tasainen pinta hitaasti kaatui koskeksi, vahvana virtaavan veden tuttuja pyörteitä ja vedenalaisten kivien tyyneen vedenpintaan vetämiä pitkiä viivoja, jotka matkansa kuljettuaan hävisivät niin kuin piirtäjän kynästä olisi loppunut muste, Norjan puolen koivikkorantoja, muutamaa taloa ylempänä rinteillä, elokuisen illan valoa.”

Kuka tunnistaa lainauksen?

Minusta on yhä epäselvempää, mitä tarkoitetaan ”klapiproosalla”.

Liikkeen ja liikkumattomuuden, katseen siirtymien ja pysähdysten suhde esimerkiksi tuossa virkkeessä. Metaforisen ja kirjaimellisen suhde. Ääriviivojen ja värien välinen tasapaino. Eri mittakaavojen yhdistäminen. Hitaammat ja nopeammat virrat joessa vs. virkkeessä. Foneettinen ja rytminen luontevuus.

Jos tuo virke olisi kirjoitettu englanniksi tai ranskaksi, sitä siteerattaisiin meillä "klapiproosaa" VASTAAN.

9 kommenttia:

Tommi Uschanov kirjoitti...

"Klapiproosa" on tosiaan termi, jota käytetään antamatta sille juuri minkäänlaisia sisällöllisiä määreitä - ja ehkä jopa kahta keskenään peräti vastakkaista asiaa tarkoittaen. Termin syntyhistoriastakin näkyy olevan epäselvyyttä.

Joillekin se voi olla juuri tätä etummaista soutupaikkaa. Mutta jos minulle sanotaan sana "klapiproosa", siitä tulee mieleen lähes itseään parodioivassa määrin lyhyt ilmaisu, mieluiten vain päälauseesta koostuvat tai korkeintaan yhden sivulaiseen sisältävät virkkeet. Pelkistetty modernismi. Sillä eikö klapi ("ark. pilkottu polttopuu, pilke" - Kielitoimiston sanakirja) nyt ole nimenomaan jostakin pitkästä drastisesti lyhennettyä tai jostain suuresta pienittyä?

Sanaa googlaamalla (kun ensin kertoo Googlelle ettei tarkoittanut sanaa klaproos, hollanniksi 'unikko') pääsee tulokseen, että lyhyys kai mielletään klapiproosan ensisijaisesti määrittäväksi piirteeksi yleisemminkin.

Jos taas sanotaan sana "klapiproosa" ja pyydetään spontaanisti yhdistämään se jonkun kirjailijan nimeen - kysytään, kuka on Herra Klapiproosa - niin minulle tulee mieleen Peter Bichsel, ja sellaiset hänen puolittain huvittuneena muistellut tunnusomaiset virkkeensä kuin "Eigentlich möchte Frau Blum den Milchmann kennenlernen" ('Rouva Blum tosiaan haluaisi tutustua maitomieheen'; hänen ensimmäisen novellikokoelmansa nimi vuodelta 1964). Tämä tyyli on jo niin klapia, että sellaista ei tehty Suomessa edes modernismin ylivallan huippuaikoina.

Jos tuo virke olisi kirjoitettu englanniksi tai ranskaksi, sitä siteerattaisiin meillä "klapiproosaa" VASTAAN.

Täsmälleen näin. Jos se käännettäisiin saksaksi, niin sehän olisi tämän rinnalla melkein jotain Thomas Mannia. Juuri sitä, mitä vastaan Bichsel oli aikoinaan vastareaktio saksankielisessä kirjallisuudessa.

Unto Vanhamäki kirjoitti...

Entä oisko kymmenen kirjan sarja klapiproosaa yksi motti

Arnkil kirjoitti...

Tommi: Naulan kantaan.

Lainaus on muuten Antti Tuurin kirjasta Tenoa soutamassa. Kun ns. äijäproosan ytimestäkin koko ajan löytyy kaikkea ihan muuta kuin piti, niin miten paljon muumpaa löytyykään sitten muusta.

Unto: Kyllä, ja jokaisen suomalaisen mieskirjailijan unelma on tietysti sellainen pinokuutio tekijänkappaleita oman työhuoneen hyllyssä.

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Klapiproosan käsite on joiltain osin mullekin epäselvä, mutta en määrittelisi sitä noin suoraviivaisesti koskemaan lausetta.

Haminalaisissa kirjapiireissä syntyi ennen klapikäsitettä termi "koripallokirjallisuus", jossa jaritervomaisesti lukijaa palkitaan joka kappaleen loppuun pääsemisestä korilla, eli jonkinlaisella nokkeluudella.

Klapimaisuudella miellänkin tarkoitettavan ennemmin kerronnan ja ajatuksen rytmiä, jossa virkkeet ja viittaukset voivat toki olla huolitellun divergoivia. Jos kuitenkin proosan mitta ja maali omassa poetiikassaan on mekaanisen oloinen (kuten Tuurilla toisinaan kun hän kirjoittaa niin paljon), syntyy lukiessa mielikuva kirjoittamisesta klapien hakkaamisena.

Arnkil kirjoitti...

Tuntuu että usein klapiproosasta puhuttaessa ajaudutaan herkästi erilaisiin ad hoc -ketjuihin. Kun alkuperäinen lyhyttä ja kuivaa tarkoittava merkitys ei tunnu riittävältä, laajennetaan näkökulmaa yleiseen mekaanisuuteen tai "klapiajatteluun" ja jopa "klapiolemiseen", kuten eräässä keskustelussa. Eikö kuitenkin olisi jo taktisesti viisaampaa mieluummin luopua koko klapin käsitteestä kuin kytkeä siihen tällaisia uusia todistustaakkoja?

Näin päästäisiin leikkaamaan suoraan kiinnostavampiin keskusteluihin esim. maailmankuvien eroista ym. (Sinänsä myös silkan tekniset keskustelut esim. proosarytmien eroista tai tietyn lauseentekotyylin aiheuttamista rajoituksista jne. ovat kiinnostavia, mutta niitä täytyisi sitten käydä samalla tarkkuudella kuin käsityöharrastajat puhuvat langoista ja kankaista omissa blogeissaan.)

Tuula-Liina Variksen alkuperäinen klapiheitto on niiltä vuosilta, kun Raittila, Hotakainen et al. tekivät lopulliset läpimurtonsa. Vuosituhannen alussa mielikuva napakasta, humoristisesta ja oletetun yhdenmukaisesta proosasta kasvoi itse ilmiön yli ja ohi. Kärjistys saattoi olla tarpeen kymmenen vuotta sitten, mutta klapi-termin myöhemmissä kierrätyksissä on jäänyt peittoon, että 1) silloiset miesproosan kärkinimet olivat & ovat keskenään erilaisia, 2) heidän modernistipolven esikuvansa ovat hekin tyyliltään erilaisia, 3) väitetyn klapiproosan sisään mahtuu tekniikan tasolla paljon enemmän vivahteita kuin luulisi, 4) oletetun "koulukunnan" vaikutus ei ole ollut likimainkaan niin suurta kuin ehkä 10 vuotta sitten ajateltiin / ennustettiin. Jos ei hallitsevaa / homogeenista tyyliä ollut silloinkaan, vielä vähemmän sitä on nyt. Ja onneksi kenttä on vain edelleen hajoamassa ja tyylejä tulee jatkuvasti lisää.

aleksis salusjärvi kirjoitti...

En siis meinannut laajentaa käsitettä, vaan yritin ilmentää sen mussa herättämiä mielikuvia siltä osin, kun klapi on jäänyt mulle epäselväksi. Mulle toi koripallokirjallisuus on aina ollut rakkaampi termi, ja sitä mä itsekin alan harrastaa jos joskus eläkkeelle pääsen.

Toi Tuuri vaan osuu just siihen klapin kylkeen sikäli, että sekä tykkään että karsastan hänen kirjaansa Perhokalastusta Etelä-Pohjanmaalla, jossa se klapunnaputus paikoin ryöstäytyy ihan lausetasolle, mutta samalla kirjoittajan rakkaus lajiin ja seutuun ja niiden yhteensovittamattomuuteen tuo etäisesti mieleen jonkun DFW:n introspektiot.

yks Kake kirjoitti...

Kuulkaas, se on tätä: http://www.youtube.com/watch?v=r1tjCaE94RE&feature=relmfu

Nimetön kirjoitti...

koivukloppi huopaa, kanta naulaa, muutu ei mikää
http://ampiaisentori.blogspot.com/
.

Nimetön kirjoitti...

Kanta naulaa... Cool linkki, ei heikkohermoisille.