3.3.15

maammecraft

Se on maa monien muiden maiden seassa. Tiet ovat erilaisia, talot ovat erilaisia, ihmiset ovat erilaisia.

Siinä olen kasvanut aina lapsuudestani asti. Korkea ruoho levittäytyy hiljalleen ympäristöönsä, jos sen jättää rauhaan.

Vaaleanpunainen tulppaani on pieni kukka, joka generoituu kukkametsiin. Kun kaktusta tuhoaa, kuuluu samanlainen ääni kuin villan tuhoamisesta. 

Rautajätti voi antaa kyläläisille unikkoja. Usein nähdään heidän avonaisissa veneissään purjehtivan Suomen rannikolla. Ilman häirintää ne liikkuvat ympäriinsä ilman määränpäätä ja ottavat joskus käsiinsä kuutioita.

Teoriassa ne voivat tuottaa loputtomia määriä lunta, josta voi tarvittaessa rakentaa lisää lumijättejä. Täällä, jossa me nyt asumme, on muinoin ollut pauhaava meri, ja vieläkin löytyy monissa paikoin meriraakun kuoria maassa.

Maa oli ensin tulinen vetelä pallo. Oli satanut ja kivet olivat märkinä. Laava ei tuota valoa, vaan on ikään kuin varjon peitossa.

Jos laava virtaa suoraan virtaavaan veteen, syntyy kiveä. Jos laava virtaa vinosti virtaavaan veteen, vesi katoaa. Jos vesi virtaa suoraan virtaavaan laavaan, syntyy savua, mutta laava ei katoa.

Tällä lailla on Suomi muinaisajoista asti kasvanut merestä ja kasvaa vielä tänäkin päivänä.

Herra, tahdotko sellaista maata, jossa aurinko nousee? Minun kartanoni luona saavat muurahaiset olla rauhassa. Ei ole suositeltavaa mennä Ääreen ilman vahvoja varusteita ja aseita.

Näivettäjä voi tuhota kaikkia muita kuutioita paitsi peruskalliota. Limat liikkuvat päämäärättömästi, suoraan eteenpäin. 

Sellaiset ovat pääominaisuudet tällä kansalla, jonka Jumala on valinnut viljelemään ylhäisintä pohjan perää.

*

Lauseet:
fi.wikisource.org/wiki/Maamme_kirja
fi.minecraft.wikia.com/wiki/