8.4.10

how could your nothings be so sweet 8

Video on koostettu 17 otoksesta. Kaksi liikkuvaa kameraa vuorottelee, kuvasta toiseen siirrytään pehmeällä ristivaihdolla. Kahden kameran liike edestakaisin synnyttää keinuvan, hiukan huimaavan tunnelman; etenkin lopussa, kun esiintyjien yläpuolella kulkeva kamera jää tiuhaan heiluriliikkeeseen.

Musiikkivideoissa kamera liikkuu lähes aina, mutta kuvio, jossa esiintyjät ainoastaan istuvat aloillaan ja kamerat kiertelevät heidän ympärillään, riitelee odotusten kanssa.

Sohvalla istuvien silmät seuraavat katsojaa tiiviisti kuin muotokuvamaaluksiin ikuistettujen katse kuljettaessa huoneen poikki. Ylhäältä kuvatuissa otoksissa mies ja nainen katsovat ohi kamerasta.

Sohvan takana soittavien muusikoiden liikkeet korostuvat etualan staattisuuden vuoksi. Kuitenkin juuri kamera, erityisesti matalammalta kuvaava "ykköskamera", tuntuu videon varsinaiselta toimijalta. Taustamuusikot suorittavat mekaanista rutiinia, kameralla on aloite.

Kelle tai mille laulaja suuntaa sanansa? Miten laulussa kuvattua suhdetta pitäisi ajatella suhteessa istujiin?

Tyypillisesti musiikkivideo asettaa naisen ja miehen joko samaan tarinan/esiintymistapahtuman tilaan tai selvästi erottuviin rinnakkaistodellisuuksiin – haaveilun, muistelun tms. kautta. Silloin kun he esiintyvät yhdessä, voidaan osapuolten välille rakennella erilaisia jännitteitä, tai sitten he vain yksinkertaisesti laulavat/soittavat samassa bändissä. Toki nämä kaksi voivat toteutua myös yhtä aikaa, kuten vaikka Scrittin "Boom! There She Was" -kappaleen videolla.

"Hypnotize" rakentuu toisin. Mies ja nainen istuvat vierekkäin ja laulavat, ja vaikka nainen laulaa vähemmän kuin Gartside, häntä ei voi pitää taustalaulajana. Toisaalta on vaikea nähdä hänet laulusolistin kanssa tasaveroisena esiintyjänä. Hänen "vuorosanansa" ovat heijastusta tai kahdentumaa siitä mitä Gartside laulaa.

[EDIT 9.4. Naisen katse noudattaa eri lakeja kuin Gartsiden. Se kykenee irrottautumaan kamerasta tavalla, joka ei ole solistille mahdollinen. Kun kamera liukuu oikealle, Gartside seuraa sitä katoamiseensa asti, mutta nainen on jo kääntänyt katseensa muualle. Lisäksi hän jää hetkittäin tuijottamaan raukeasti alaviistoon, poissaolevana. Ja jos nainen vaikuttaakin näissä kuvissa passiiviselta, toiseen äärilaitaan heilahdetaan nopeasti, kun hänet yhtäkkiä (2:40) – vähän sen jälkeen kun on kuultu rivi "I forget to believe in heaven when I look at you girl" – näytetään Euroopan tyylikkäimmässä puoliprofiilissa, suvereenina.]

Sanoitus kuvaa erikoislaatuista suhdetta, mutta itse video ei pyri kertomaan tästä suhteesta; ei ainakaan millään konventionaalisella tavalla aseta sitä esiin. Vaatisi erityisiä tulkinnallisia ponnisteluja jos haluaisi nähdä sohvalla istuvat hahmot puhumassa toisilleen. Jos näin haluttaisiin ajatella, mikä positio kameralle/katsojalle tarjoutuisi? Peilin? Terapeutin? (Mutta miksi terapeutti hiihtäisi taukoamatta ympäri huonetta?)

Loppupuolella (2:51) nainen vilkaisee kerran Gartsidea.
Asetelmaan tulee hetkeksi oikosulku. Onko se vahinko? Mahdotonta sanoa. Olennaista on, että se näyttää vahingolta. (Miten puhua vahingosta, jos ei halua uskotella tietävänsä tekijän/esiintyjän aikomuksia? Millaista on vahingon fenomenologia?)

Gartsiden katse on "hypnoottinen", mutta kuka on hypnotisoinut kenet?

Vasta kun on tutustunut asioiden pintakerrokseen – hän päättelee – voi ryhtyä tutkimaan mitä sen alla on. Mutta asioiden pintakerros on ehtymätön.” (Italo Calvino, Herra Palomar)

5 kommenttia:

zake kirjoitti...

lainataan Small Facesia: DON'T STOP WHAT YOU'RE DOING...;
tää tulee nyt väärään kohtaan, eikä tää kuulu koko tuohon filmitapahtumisen kuvaukseen, mutta menköön reunamerkinnän tekosyyllä:
vaikea saada sormea sen päälle, mistä tuo käsite SWEET NOTHINGS juontaa, tai sanokaamme mistä alkaen suurin piirtein; pitää yrittää kaivaa sitä esiin;
teinitähti Brenda Lee levytti "Sweet Nothin's"in '58; siitä on taltio tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=1stieusjP-g
laulu on kantrimies Ronnie Selfin tekoa; ks.
http://www.rockabillyhall.com/RonnieSelf1.html
'59 Kirby Stonen lauluyhtye Kirby Stone Four teki siitä Jimmy Carrollin orkesterin tuella GO-version levylleen THE "GO" SOUND, jolla oli myös raidat "The 'I Had a Dream, Dear' Rock", "The Pussy Foot", "Fake Out Baby", "S'posin'" ja "I'm Forever Blowing Bubbles";
on entistäkin selvempää, että tätä täytyy selvitellä lisää, mutta veikata voi, että fraasi juontaa ainakin sata vuotta Ronnien, Brendan & Kirbyn taa;
lainataan Small Facesia: DON'T BURST MY BUBBLE...

zake kirjoitti...

...jatkuu: OED antaa sanonnasta SWEET NOTHINGS vain kolme käyttöesimerkkiä:
1) intialaisen muslimipoliitikon, Cambridgessa lakimieheksi lukeneen Mian Fazl-i-Husainin (1877--1936) päiväkirjoissa (julk. 1946) lukee toukokuun 1900 kohdalla: "Romanttisissa kuvaelmissa niin usein puhutut SN.";
2) brittisäveltäjä Constant Lambertin (1905--1951) teos MUSIC HO! (1934) lausahtaa: "Bluesin tietty ankaruus asettaa sen paljon korkeammalle kuin George Gershwinin SN.";
3) Martin Amisin (1949--) esikoisteoksessa THE RACHEL PAPERS (1973) se esiintyy muodossa SWEET NUTHINS;
NOTHINGin monikkomuodosta olisi jo paljon enemmän sanottavaa, vaan riittäköön tämä: Byronin kesken jääneessä runoelmassa DON JUAN (1824) on säe: TO HIS GAY NOTHINGS, NOTHING WAS REPLIED;
ehkä tuo Byronin, Gershwinin ja Brenda Leen akseli on tässä riittävä: ilmeisesti SWEET NOTHINGS sanonta on tuossa täsmällisessä, hellittelypuheen vähäpätöisyyksien tai joutavuuksien imaruutta tähdentävässä muodossaan yleistynyt -- popin myötä -- vasta 1900-luvun puolimaista alkaen, vaikka ei-(juuri)-minkäänien puhumisesta puhuttiin jo ainakin 1600-luvulla;
ehkä tästä katsauksesta voisikin sanoa Shakespearen ALL'S WELL THAT ENDS WELLin (1601--1608; 1623) vuorosanoin: THUS HE HIS SPECIALL NOTHING EUER PROLOGUES

J

Arnkil kirjoitti...

Gasp, nyt olisi siis setvittävänä sekä "Byronin, Gershwinin ja Brenda Leen akseli" että Dylanin--Banglesin--Gartsiden-linja; B:llakin nimittäin on "All Over the Place" -levyn (1984) kannessa tämmöinen semioottisesti-latautuneita-tavaroita-ja-sohva -asetelma.
Now, here, you see, it takes all the running you can do, to keep in the same place...

zake kirjoitti...

hee,
näin on, ja Banglesin levy on totta vie puuttuva kolmas! (otsikkoa THOUGHTFUL WOMEN ON A SOFA kantaa muuten yksi RateYourMusic-sivuston ansiokas kansikavalkadi, joka ei, ALAS, ole tässä suoraan hyödyksi)
tuosta "Hypnotize"n alusta ei ota selvää, onko salissa ns. kasettikatto (kuten vähän näyttää) vai onko sisäkatossa vain seinäpaneloinnista muistuttava matalaprofiilisempi kohokuviointi; joka tapauksessa siinä on suklaalevyn, ikkunaseinän ja parketin kanssa yhteen pelaavaa pinnan ja syvyyden dialektiikkaa: kasettikattorakenne on kuin suklaalevy, jonka palat ovat kuperan sijaan koveria, tai kuin konvehtirasian tyhjä, osastoitu muovialusta;
nyt ei uskalla tarkistaa, bailataanko "Dancing on the Ceiling"illä ODDSeja uhmaten kasettikatossa...

J

Arnkil kirjoitti...

>nyt ei uskalla tarkistaa, bailataanko "Dancing on the

Tämä oli pakko tsekata: L. Richie näyttäisi johdattavan bileseurueen tasaiselle, raidalliseksi maalatulle kattopinnalle:

http://www.youtube.com/watch?v=OdQDXs75Ulo

Kattojen taksonomiatkin ovat nyt pelissä. Tule apuun Gaston Bachelard!