atlético vipusentie 24

Yksi Käpylässä asumisen hyvistä puolista on se, että voi esim. joskus kauniina kevätpäivänä kävellä lasten kanssa leikkipuistosta Intiankatua pitkin kohti kahvila Kapusiinia ja nähdä matkan varrella sattumalta Salokorven Kyöstin pumppaamassa ilmaa pyöränrenkaaseen tai haravoimassa lehtiä tai muuten vain edustamassa oikeaa meininkiä. Miehen olemuksessa kiteytyy paljon siitä, mikä paikalliskulttuurien uudessa nousussa on hienoa, niin yleisellä kuin erityisellä tasolla. Kössi jos kuka on ymmärtänyt, että ihminen on väkisinkin JOSSAIN, omassa määrätyssä tilanteessaan, ja että tämä itsessään on väistämättä hieman koomista. Ihminen esimerkiksi kantaa juuri nyt vanhoja suihkunurkkauksen ovia takapihalle odottamaan kuljetusta Kivikkoon joskus myöhemmin keväällä. Tai kävelee uskomattoman hitaasti vähän alle kolmivuotiaan tytön kanssa Pohjolankadun Alepaan ostamaan makaronilaatikon aineksia. Tai törmää kilpailevan talon kustannustoimittajaan, joka on tulossa vauvauinnista, Koskelantien Hesburgerin edessä, kevättalven iltahämärässä. Taustalla kelmeää valoaan hohtava ABC ei ehkä koskaan huoltoasemana kohoa Esson veroiseksi (olisiko Cherbourgin sateenvarjot voinut kulminoitua ABC:lla??), mutta universaali yhä virtaa konkreettiseen ja tulee ilmaisseeksi, ettei sillä ole muuta sijaa kuin juuri konkreettinen eikä muuta olemisen tapaa kuin tämä virtaaminen. Ja konkreettinen sisällyttää itseensä kaihoisan viittauksen universaaliin, kuin lupauksen että se kerran voitaisiin lunastaa sellaisenaan, piru vie, tuo tanssilavoiltakin tuttu petollisen utuinen saari. Kaikenlaisia polttavia abstrakteja kysymyksiä pyörii päässä, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan ja yritetään jotenkin klaarata näissä ihmissuhteissa. Moni tajuaa tämän, mutta harva osaa tehdä siitä niin kiteytyneitä lauluja kuin Atlético Kumpula. Kielisoitinten soundeja kuvaa vain yksi sana: Taivaskallio! (Mikä tärkeintä: tuon videon nähtyäni lopultakin kolmenkymmenenkuuden vuoden sisäisen kamppailun jälkeen tajuan, miten hieno asia on RYIJY.)