20.9.12

rehellistä suomalaista scifiä


Mäkinen oli evästauolla kun hämähäkkiä rupesi lappamaan ikkunasta. Huusin sille että pudottaisi voileivät ja vetäisi pään sivuun, sain kopeloitua seiskaseiskan tuolilta oikein päin käteen. Ensimmäinen lukki kellahti ikkunalaudalta pimeyteen, huoneeseen jäi vaaleanharmaata savua ja hetkeen ei silmissä näkynyt muuta kuin punaisia palloja. Mäkinen oli saanut pistoolinsa esiin ja suolasi seuraavia tulijoita. Luodit kimpoilivat metallikuorista sirahtaen, kapeisiin jalkoihin sentään sai sen verran vahinkoa, ettei otuksia päässyt sisään saakka. Lyötiin räppänä kiinni ja lähdettiin juoksemaan yläkertaan. Portaikosta huusin Sarkolalle, että virittäisi raskaamman tussarin, sieltä olisi luultavasti iso porukka tulossa. Sarkola huusi tämän jo hyvin tietävänsä. Nelosen aulasta näin mortit tuvan ovella unenpöpperössä ihmettelemässä. Käskin niitä etsimään housut jalkaan ja tulemaan haipakkaa asemiin. Sarkola ja Isotalo tähystivät panssarilasin luona, niiden ilmeet heijastuivat tummasta pinnasta. Toistasataa hämähäkkirobottia oli jo ulkoseinän rappausta pitkin kiipeämässä. Ovaalimaiset vartalot erotti pimeässä, violetit jalat tikkasivat ylös alas kuin kangaspuut. Alhaalla jalkaväen kärki viritteli imukuppeja valmiuteen. Sateen läpi näimme, kuinka valonheitinten kiilat pyyhkivät pitkiä märkiä mantteleita ja sudennaamoja ja valaisivat hetkeksi tyhjät silmäkuopat. Rupesin laskemaan, kuinka monta meitä viime viikon väijytyksen jäljiltä oli. Tukikohtaa ei tällä porukalla kauan pidettäisi. Muutama ceekasi kun lentäisi paikalle, meidän hernepyssyt olisivat yhtä tyhjän kanssa. Isotalo selitti erottavansa yökiikarilla juggernautit taivaanrannassa. Niitä tuli pari-kolmekymmentä rintamassa ja lisää näkyi taaempana solassa. Huusin morteille suunnitelman muuttuneen, Sarkolalle sanoin että veisimme loput säilykkeet bunkkeriin. Vanikkaa ja energiapatukoita tiesin siellä jo olevan pariksi viikoksi. Sarkola saisi tuoda kolmosen poikien kanssa aseet ja vesikanisterit perässä. Hisseille juostessa kuulin kuinka joku ulvoi kaiuttimessa suoraa huutoa. Pohjoiskäytävässä rysähti niin kuin katto olisi tullut alas.

5 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...

Antti, mä näkisin että sä oot nyt asian ytimessä, pidä kiinni tosta! seuraava tuottaja-tekijä rehellisen suomalaisen scifin saralla!

Arnkil kirjoitti...

Kiitos, Vesa! Ei mitää kikkailuu.

(Huom. tekstin rannattomat allegoriset näköalat: suomalaisen kritiikin linnake pitää vaikka kaikenlaista örkkiä yrittää kiivetä sisään.)

Jaakko kirjoitti...

Tämä on juhlallinen hetki - päästä todistamaan uuden lajityypin syntyä.

Millaisia huikaisevia kaupallisia näköaloja "klapiscifin" lanseeraus avaakaan: ainutlaatuinen tilaisuus saattaa yhteen partiokirjallisuutta suurkuluttavat Kainuun miehet ja heidän videopelien äärellä varttuneet poikansa...

Arnkil kirjoitti...

Nimenomaan! Sillanrakennusta konstailemattoman heteroproosan merkeissä.

Ei muuta kuin antologiaa kokoamaan. Perhokalastusta tappajaplaneetalla. Kaukopartiomiehet ajan linjojen takana. Polyyppihäät Kurikassa.

Harry Salmenniemi kirjoitti...

Hyryn Lasit helisevät -novellin alkulause "Ei saa polttaa ufoa" on minusta aina ollut konstailemattomuudessaan hieno, jopa täydellinen.

Nyt sinä olet Antti astunut samaan hienoon traditioon, jossa lauseet ovat lyhyitä ja lasermiekat pitkiä. En voi kuin onnitella. Olet queer-partiopojan antoisalla tiellä.