13.3.20

Hajamietteitä ilmastolakkoviikolta

Muuttolintuaika käynnistyi mustalla joutsenella. Ilmastolakkoviikosta tuli koronaviruksen ja pörssiromahduksen viikko. Finanssialalla työskennellyt kaveri laittoi viestin, kun käyrät lähtivät maailmalla laskuun: ”Tämä on roikkunut ilmassa 2–4 vuotta ja leimahduspiste tuli nyt.”

Miten herkästi kyykkää järjestelmä, joka myydään meille kerta toisensa jälkeen luonnollisena ja ainoana mahdollisena!

Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Miten asiat eskaloituvat esim. USA:ssa, kun virus leviää hallitsemattomasti, miljoonien ihmisten on silti pakko mennä töihin, ja kohta kai ruvetaan pelastamaan julkisella rahalla lentoyhtiöitä, hotelliketjuja ja energiafirmoja samaan aikaan, kun köyhien perheiden talous luhistuu lääkärilaskuihin. Rikkinäinen järjestelmä näyttää jälleen irvokkaimmat puolensa...

Olimme lasten kanssa menossa lakkoilemaan. Wilmasta oli jo pyydetty luvat, opettajat vastasivat innoissaan: hengessä mukana! Mutta nyt lapset ovat koulussa ja minä jumitan Twitterissä katsomassa kuvia nälkäisistä apinoista thaimalaaisella torilla etsimässä ruokaa, jota turistit normaalisti niille antavat. Turistit ovat kadonneet, normaali on kadonnut...



Olin suunnitellut julkaisevani tällä viikolla muistiinpanoja David Wallace-Wellsin Asumiskelvottomasta maapallosta ja Andreas Malmin Fossil Capitalista, jotka hiljattain luin. Loistavia kirjoja molemmat.

Maailma tuntuu nyt oudolta, mutta se on varmuudella menossa paljon, paljon oudommaksi. Ehkä tämä viikko, johon Suomessa yhdistyy tiettyä karnevalismia vessapaperin hamstrauksineen ja Altian nousevine pörssikursseineen, on yksi kummallisempien aikojen pienistä esinäytöksistä, kevyistä harjoituksista.

Katselen hajanaista lukupäiväkirjaani:

– Wallace-Wells kirjoittaa, että ilmastonmuutosta pidetään hitaana, kohtalonomaisena prosessina, mutta se ei ole sitä. Se on nopea, kiihtyvä prosessi, jota kiihdytetään ja pahennetaan lisäämällä – yhä vain lisäämällä! – fossiilisten polttoa. Maailmanlaajuisesti hiilen tuotanto on lähes kaksinkertaistunut vuoden 2000 jälkeen, kirjoittaa W-W. Mitä helvettiä? Hiilen? Ei voi eikä saa olla totta. Mutta ilmeisesti on. (Kuinka paljon olemme lopultakaan menneet eteenpäin "dark satanic mills" -ajoista? Emme vain näe kaikkea sitä mustaa savua, kun se on muualla.)

– Puolet siitä ylimääräisestä hiilidioksidista, joka teollisen vallankumouksen alkamisen jälkeen on päästetty ilmakehään fossiilisia polttamalla, on päästetty sinne viimeisen noin kolmenkymmenen vuoden aikana. Eli juuri äsken. Aikana, jolloin vaikutukset ovat olleet jo yleisesti varsin hyvin tiedossa.

– Se koko tilanne, jossa ihminen ja hänen sivilisaationsa ylipäätään kehittyivät, suhteellisen vakaan ilmaston tilanne, on jo jäänyt taakse. Se on mennyttä. Olemme jo jollakin muulla alueella, vaikka lämpeneminen toistaiseksi onkin vasta noin yhdessä asteessa. Kiihdytämme kohti twilight zonea...

– Valtavat metsäpalot, voimistuvat myrskyt jne. jne. eivät ole mikään ”uusi normaali”. Koska ei tule enää olemaan mitään normaalia ilmastotilannetta. On vain jatkuva, eskaloituva prosessi. Ja se jatkuu satoja ja tuhansia vuosia. Voimme – vielä voisimme – vaikuttaa siihen, miten pahat skenaariot toteutuvat. Kahden asteen lämpenemisen maailma on erilainen kuin tämä, mutta se on myös erilainen kuin neljän tai viiden asteen dystooppinen maailma. Ja "business as usual" merkitsee monien asiantuntijoiden mukaan neljän asteen käyrää. Puhumattakaan arvaamattomista takaisinkytkennöistä, jotka voivat kiihdyttää prosessia entisestään.

– Kahden asteen maailma ”ei ole maailmanloppu”. Paitsi niille, joille se kirjaimellisesti on, ja heitä tulee olemaan kymmeniä tai satoja miljoonia. Maailmanloppu, siis kuolema. Sitä paitsi, niin kuin hyvin tiedetään, ilmastokatastrofi on ”vain” yksi ongelmistamme. Osaammeko lopultakaan ajatella kaikkia epävarmuustekijöitä yhdessä: kymmeniltä miljoonilta loppuu juomavesi ja he lähtevät liikkeelle ja menevät minkä vain aitojen läpi. Sukupuutot etenevät. Ruuan tarve kasvaa samaan aikaan kun viljelysmaasta on pulaa. Ihmiset pakkautuvat suurkaupunkeihin, joissa äärimmäisten lämpöaaltojen vaikutukset tuntuvat pahimmin. Metsien ja merien kapasiteetti niellä hiiltä ja lämpöä heikkenee. Epävarmuus ja talouden sakkaaminen nostavat äärioikeistolaisia valtaan joka puolella maailmaa. Juuri kun asioita pitäisi yrittää hallita politiikalla, mahdollisuudet hallita niitä vähenevät. Ja niin edelleen.

– Mitä Suomessa aiotaan tehdä? Puolustaa ”suomalaista elämänmuotoa” ja laittaa rajat kiinni? Jotta voimme yhä jatkaa halpojen laitteiden ostamista Gigantista ja kivojen Netflix-sarjojen katsomista viikonloppuisin – tai pahimmillaan larpata jotakin myyttistä versiota suomalaisuudesta? Jotain muuta on keksittävä.

– Niin kuin Andreas Malm sanoo, niin kauan kuin fossiilitalouden gargantuamaista koneistoa ei pureta, niin kauan kuin sitä ei saada kontrollin piiriin, suurempaa toivoa lämpenemisen tuhovaikutusten hillitsemisestä ei ole, vaikka miten kierrättäisimme mehupillejä. Suunnaton järjestelmä ei tule luopumaan vapaaehtoisesti vallastaan ja voitoistaan. Mikään vanhan liiton sosialistinen vallankumous ei myöskään tule olemaan vaihtoehto. Ei tule tapahtumaan, ja jälki tulisi olemaan todennäköisesti yhtä karmeaa kuin edellisilläkin kerroilla. Pikemminkin, niin kuin se Lahtisen kuuluisa ”kapitalistinenkin tiedemies” on jo ehtinyt myöntää, markkinatalous pitäisi ajatella uusiksi suunnilleen kivijalasta saakka. Ja nopeasti. 

– Fossiiliyhtiöt tulevat hyvin mielellään rahoittamaan ja mainostamaan kaikenlaisia näennäisen mullistavia projekteja, joissa lisätään uusiutuvia öljyn päälle ja kehitellään ilmastonmuokkaukseen (geoengineering) käytettäviä tekniikoita. Näin sitten voidaan samalla jatkaa entiseen malliin. Satsaukset ja sijoitukset fossiili-infraan ovat jo niin suunnattomat tuleviksi vuosikymmeniksi, ettei minkään yhtiön ole järkevää hylätä niitä vapaaehtoisesti. Ja vaikka tuotanto dekarbonisoituu lännessä, ulkoistamme yhä koko ajan likaista tuotantoamme kaukomaihin, joissa polttaminen vain kiihtyy. Niin kuin Malm kirjoittaa, pääoma hakeutuu isomman lisäarvon ja samalla hiilivetoisemman tuotannon maihin.

– Geoengineering-utopiat ovat siitä vitsikkäitä, että meidän on ilmeisesti helpompi kuvitella vaikkapa auringon himmentämistä insinöörivoimin kuin sitä, että voisimme hallitusti siirtyä postfossiilisiin kaikkialla maailmassa tarvittavassa aikataulussa. Hiilenkaappaussuunnitelmat ovat tietysti kannatettavia, kaikki keinot pitää ottaa käyttöön, mutta toimenpiteiden mittakaava on musertava. Niin kuin Wallace-Wells kirjoittaa, hiilensieppauslaitoksia pitäisi asentaa miljoonittain. Niitä pitäisi nousta joka päivä uusia, kymmenien vuosien ajan, että pysyisimme riittävässä tahdissa. Ilkka Herlin visioi hiljattain, että tekniikka on niin lupaavaa, että ”vielä jonakin päivänä hiilidioksidista tulee pula”. Kunpa hän olisikin oikeassa, mutta ei vaikuta lainkaan todennäköiseltä.

– Kapitalismi vastaan kommunismi -jankkaukset somessa ja vieraskynäpalstoilla ovat nykytilanteessa pelkkää sumutusta. Me tunnemme sekä kapitalismin että kommunismin toistaiseksi pelkästään tuhopolttoversioina. 

– Mutta: mitä "kapitalismia" toisaalta on sellainen kapitalismi, joka vastaa suuriin kriiseihin pelastamalla isoimmat yritykset ja kertoo samaan hengenvetoon, että ainoan elonkehän pelastamistoimet ovat liian kalliita? Uusimman talouskriisin vaikutusten edetessä tulee olemaan hämmentävää seurata, mihin julkisia varoja suunnataan. Näemmekö 2008-henkisiä valtavia pelastuspaketteja suuryrityksille? Aletaanko pankkeja jälleen tukea sadoilla miljardeilla? Rahasta ei ole pulaa silloin kun rahamaailma täytyy pelastaa...

... Näitä meinasin kirjoittaa auki ilmastolakkopäiväksi. Nyt kai lakkoillaan sitten somessa ja pelätään virusta.

Virus on oudosti yhdistävä asia. Pop up -yhtenäiskulttuuria. Ehkä siinä on sentään se toivoa herättävä puoli, että tunnemme edes hetkellisesti jonkinlaista kohtalonyhteyttä, hauraiden kehojen yhteenkuuluvuutta? Elämme, sairastamme ja kuolemme yhdessä. Pandemia on sekin jonkinlaista kommunikaatiota, synkkää immersiivistä teatteria, johon heijastamme merkityksiä... Samalla kun se on tietysti monelle kirjaimellinen, vakava, jopa kohtalokas asia.

Luultavasti kaikkea sellaista, mitä olemme seuranneet tällä viikolla ruuduiltamme, riehuvista apinoista tavaroiden hamstraukseen ja putoaviin pörssikursseihin, kaikkea sitä ja paljon oudompaa ja kaoottisempaa, on tulevina vuosina luvassa lisää, kun kaasutamme kohti horisontissa näkyvää hiekkamyrskyä.

Walter Benjamin kirjoitti aikoinaan: "Alistettujen traditio osoittaa meille, että ’poikkeustila’, jossa elämme, on sääntö."

Tavataan jonkinlaisella torilla, kun aika on.



Ei kommentteja: