19.10.12

3 x hyvä

Hyvä kritiikki MKS-kirjasta. "[K]yllä ne sen varmasti keksivät elleivät ole jo keksineet."

Hyvä kirjallisuusblogi. "[T]oinen ääripää: sen on uumoiltu uudistavan proosan kentän kertaheitolla."

Hyvä haastattelu. "Kun sanoit että Liberace-teksti on irvokas, hätkähdin vähän, koska kunnioitan Liberacea."

12.10.12

päivätehtävä

Haluatko varmasti jatkaa? Suojausvarmenteen on myöntänyt yritys, johon et luota.

Mihin teidän polku johtaa? Johnny kertoi, että hän oli erityisen harmissaan tupakkaepisodista perjantaina.

Asukkaat olivat saaneet savukkeita, jotka jaettiin tasan kaikkien kesken. Horkheimer (1895–1973) oli tuhonnut savukkeita vetämällä niitä alas pöntöstä, mikä ärsytti muita asukkaita.

Nyt luuranko tanssii. Sipoon varjokaavan on väitetty säätelevän kasvojen tunnistusta. Jonna muistelee hetkeä, jolloin pelkäsi kuollakseen joutuvansa lähtemään talosta kesivän ihonsa takia.

Sitkeimmät käyttävät elinympäristöinään jopa portaikkojen välejä tai roskalavoja. Tekninen kaveri Gordon selittää pyramidien asettelun.

Hän kyllä syö matoja ja ratsastaa hirvellä, mutta myös lukee lehteä seistessään vyötäröään myöten mutahaudassa. Mutahaudassa? Paljon riippuu tuosta miehestä, sen myöntävät kaikki.

Kaaoksen kukistuttua Raistlin palaa Syvyyteen. Luuranko sanoo: sainkin vain paljukiellon ja kaikki tulivat halaamaan.

Haluatko jatkaa? Pyyntösi on käsitelty.

11.10.12

carly rae auden

Poetry makes nothing happen
So call me maybe
I threw a wish in the well
Don't ask me I'll never tell
You were silly like us
Your gift survived it all
I looked to you as it fell
Now Ireland has her madness and her weather still
Hot night wind blowin'
Ripped jeans skin showin'
From ranches of isolation and the busy griefs
Hey I just met you
And this is crazy
Raw towns that we believe and die in
It survives, a way of happening
But here's my number
So call me maybe

10.10.12

ammattini kuvauksia

Kustannustoimittajilla ei mene lujaa kaunokirjallisuudessa.

Ensimmäiset viisi mieleen tulevaa esimerkkiä:

– Vladimir Nabokov, Läpinäkyväisiä (1972). Kömpelö, koominen editori palaa kuoliaaksi hotellissa.

– Kari Hotakainen, Klassikko (2001). Sliipatulle pukumiehelle maksetaan palkka siitä, että hän pystyy valehtelemaan sujuvasti kelle tahansa.

– Italo Calvino, Jos talviyönä matkamies (1979). Onneton, töihinsä hukkuva mies haaveilee ajasta, jolloin voisi oikeasti LUKEA.

– Hannu Raittila, Pamisoksen purkaus (2005). Ahdistunut kustannustoimittaja maleksii ”messuhelvetissä”, jossa on mahdotonta keskustella kenenkään kanssa paria sekuntia kauempaa.

– Reijo Mäki, ”Ylitän Aurajoen aina silloin” kokoelmassa Aito turkki (2001). Köyhät kirjailijat houkuttelevat kustantajia Uuteen Apteekkiin, jossa heidät myydään pihvilihaksi keittiöön.

9.10.12

kone ei ole vieras arvaamaton ja ehkä vihainen eläin

"Kun kone streikkaa, ei tarvita mitään tunteita: vain tietoja. Kone ei ole vieras arvaamaton ja ehkä vihainen eläin (tai ihminen), jonka kanssa selviytyy viekkaudella, viisaudella ja rakkaudella taikka ei millään. Kone ei väänny haukkumisesta, kaunasta eikä epäluulosta eikä mitenkään vaadi rakkautta siltä jolla sitä ei ole, se vain herättää sitä."

(Maila Pylkkönen, 1972)


"Saw a man walkin' upside down / My TV's on the blink / Made Galileo look like a boy scout / Sorry 'bout that, let it all hang out"

(The Hombres, 1967)


"Dialektiikka ei oo teoriaa eikä tiedettä vaan taitolaji, parhaimmillaan taidetta, jotakin purjehtimisen ja musisoinnin välistä. Dialektinen ajatuksen juoksuttaminen muistuttaa hyvää kontrapunktia, ei tieteellisen selityksen kaavaa."

(Pauli Pylkkö, 2006)

8.10.12

15 vaalilupausta

Joitakin vuosia sitten Salmenniemen Hartsa neuvoi, miten vaalien ajasta selviää järjissään. Jokainen mainosten iskulause on käännettävä vastakohdakseen. Kiitos Harrylle terapeuttisesta vinkistä, here goes (HUOM. ehdokkaiden kasvokuvat on hienotunteisuussyistä häivytetty, emmehän halua syrjintää ulkonäön perusteella. Myös ruma ehdokas voi olla hyvätuloinen ja kielitaitoinen moniosaaja. Ulkonäkö pettää ja päinvastoin.):


Kaupunkiköyhyys on ylpeytemme.


Tulen tekemään kaikkeni sen puolesta, että tulevalla kaudella jokainen koulu lakkautetaan.


Haluan tilanteen, jossa ihmisten on valittava syökö tänään vai ostaako lääkkeensä.


Teen konkreettista työtä yksinäisyyden lisäämiseksi.


Poistetaan uskonnottomien oikeudet.


Puhe vammaisista, ikääntyneistä ja maahanmuuttajista kulueränä aloitetaan.


Ympäristö, tasa-arvo, koulutus, lähidemokratia, sosiaalinen vastuu ovat minulle yhdentekeviä teemoja.


Poliittisena kärkitavoitteena on päivähoitopaikkojen vähentäminen Länsi-Helsingissä.


Pääkaupungissa asumisen ei tule olla mahdollista pienituloisille.


Vähemmän asuntoja, enemmän parkkipaikkoja.


Pärjäämisen ja palveluiden saannin tulee olla vain hyväosaisten etuoikeus.


Joukkoliikennettä huononnetaan. Länsimetro ei valmistu.


Gettoutumisen varmistamiseksi kaupungin asunnot on jaettava epätasaisesti ympäri kaupunkia.


Lupaan olla poissa jokaisesta valtuuston kokouksesta.


Alppipuisto on jyrättävä.

4.10.12

chaque fois unique


Jarmo, Teemu, Timo, Jarkko ja Antti Korjaamolla 1.4.2006

(kuva © Teppo Moisio)

26.9.12

katsomisesta

”Seapunk ei kuitenkaan ole seapunkia ilman risuaitaa. Koko kulttuuri perustuu nykyihmisen kamppailuun teknologian ja luonnon välissä ja elää netissä, laulaja selittää. [...] Muoti ei hänen mukaansa tule enää kadulta, sillä eiväthän ihmiset kadulla toisiaan katso, vaan älypuhelimiaan.”

(Shan Beasten haastattelu, NYT 38/2012)

”Kaikki netistä löytyvä vaikuttaa surumieliseltä niin kuin värikäskin perhoskokoelma näyttää lohduttomalta.” 

(Petri Tamminen, Rikosromaani, s. 127)

20.9.12

rehellistä suomalaista scifiä


Mäkinen oli evästauolla kun hämähäkkiä rupesi lappamaan ikkunasta. Huusin sille että pudottaisi voileivät ja vetäisi pään sivuun, sain kopeloitua seiskaseiskan tuolilta oikein päin käteen. Ensimmäinen lukki kellahti ikkunalaudalta pimeyteen, huoneeseen jäi vaaleanharmaata savua ja hetkeen ei silmissä näkynyt muuta kuin punaisia palloja. Mäkinen oli saanut pistoolinsa esiin ja suolasi seuraavia tulijoita. Luodit kimpoilivat metallikuorista sirahtaen, kapeisiin jalkoihin sentään sai sen verran vahinkoa, ettei otuksia päässyt sisään saakka. Lyötiin räppänä kiinni ja lähdettiin juoksemaan yläkertaan. Portaikosta huusin Sarkolalle, että virittäisi raskaamman tussarin, sieltä olisi luultavasti iso porukka tulossa. Sarkola huusi tämän jo hyvin tietävänsä. Nelosen aulasta näin mortit tuvan ovella unenpöpperössä ihmettelemässä. Käskin niitä etsimään housut jalkaan ja tulemaan haipakkaa asemiin. Sarkola ja Isotalo tähystivät panssarilasin luona, niiden ilmeet heijastuivat tummasta pinnasta. Toistasataa hämähäkkirobottia oli jo ulkoseinän rappausta pitkin kiipeämässä. Ovaalimaiset vartalot erotti pimeässä, violetit jalat tikkasivat ylös alas kuin kangaspuut. Alhaalla jalkaväen kärki viritteli imukuppeja valmiuteen. Sateen läpi näimme, kuinka valonheitinten kiilat pyyhkivät pitkiä märkiä mantteleita ja sudennaamoja ja valaisivat hetkeksi tyhjät silmäkuopat. Rupesin laskemaan, kuinka monta meitä viime viikon väijytyksen jäljiltä oli. Tukikohtaa ei tällä porukalla kauan pidettäisi. Muutama ceekasi kun lentäisi paikalle, meidän hernepyssyt olisivat yhtä tyhjän kanssa. Isotalo selitti erottavansa yökiikarilla juggernautit taivaanrannassa. Niitä tuli pari-kolmekymmentä rintamassa ja lisää näkyi taaempana solassa. Huusin morteille suunnitelman muuttuneen, Sarkolalle sanoin että veisimme loput säilykkeet bunkkeriin. Vanikkaa ja energiapatukoita tiesin siellä jo olevan pariksi viikoksi. Sarkola saisi tuoda kolmosen poikien kanssa aseet ja vesikanisterit perässä. Hisseille juostessa kuulin kuinka joku ulvoi kaiuttimessa suoraa huutoa. Pohjoiskäytävässä rysähti niin kuin katto olisi tullut alas.

17.9.12

ylellisyys



Tämä on ylellisyyttä, johon yhdessäkään yritysfuusiossa ei koskaan ole ollut varaa.


Kaksikielisyys on ylellisyyttä, johon meillä ei ole enää varaa.


Pasifismi on ylellisyyttä, johon Suomella ei ole varaa.


Hammashoito on ylellisyyttä, johon ei ole varaa.


Ilo tyttölapsesta on luksusta, johon vain harvalla afganistanilaisnaisella on varaa.


Geenitiedon hyödyntäminen ei saa olla sellaista luksusta, johon kehitysmailla ei olisi varaa.


Siivouspalvelu ei olekaan sellaista ylellisyyttä, johon vain harvoilla on varaa.


Hengitysilma alkaa olla ylellisyyttä, johon kenelläkään ei ole varaa.


Moiseen ylellisyyteen ei tosin kriitikolla ole aikaa.

26.6.12

lauselogiikkaa


Air Finland lopettaa toimintansa jos ja vain jos mies kuolee rajussa yhteenajossa Raaseporissa.

Eurobondeja ei tule ja raakamakkaran suosio nousee huimasti.

Votkamerkki loukkaa mormoneja tai tämä on suosituin tuutulaulu.

Jos nainen ei istu lennolla ruumiin vieressä, niin herttuatar Catherine joutuu nokkimisjärjestyksen hännille.

Häkkinen laukoo suorat sanat Kimin tilanteesta jos ja vain jos Jodie Marsh ei vaihda seksiä Twitteriin.

Jodie Marsh vaihtaa seksin Twitteriin ja eurobondeja ei tule.

Jos raakamakkaran suosio ei nouse huimasti, niin Wirkkala saakin heittää.

Nainen istuu lennolla ruumiin vieressä jos ja vain jos eurobondit tulevat.

Jos Häkkinen ei lauo suoria sanoja Kimin tilanteesta, niin tämä ei ole suosituin tuutulaulu.

Wirkkala ei saakaan heittää ja raakamakkaran suosio nousee huimasti.

Mies kuolee rajussa yhteenajossa Raaseporissa jos ja vain jos nainen istuu lennolla ruumiin vieressä.

Jos Häkkinen laukoo suorat sanat Kimin tilanteesta, niin herttuatar Catherine ei joudu nokkimisjärjestyksen hännille.

Wirkkala saakin heittää tai näissä paikoissa suomalaisia petkutetaan eniten.

Air Finland lopettaa toimintansa ja votkamerkki ei loukkaa mormoneja.


11.6.12

nimeämättömyydestä

"Jos kielen sanotaan olevan jonkin nimeämistä jonkinlaiseksi, ei metsän kieli ole kieltä lainkaan, koska se voi pikemminkin olla jonkuuden sulattamista nimeämättömyyden ja laisuudettomuuden vuohon."

(Tere Vadén, Kaksijalkainen ympäristövallankumous)

"[O]n olemassa eläviä toisintietämisen tapoja ja vielä lunastumattomia kokemusrakenteita, jotka ovat universaalilta järjeltä paossa jokapäiväisyyteen kätkettyinä. Runouden tehtävä on nimetä niitä tai jättää ne nimeämättömyyteen." 

(Antti Salminen, Tuli&Savu 67)

8.6.12

canned unicorn meta

cold meta

minced meta

red meta

meta industry

horse meta

meta recipes

packing meta

hats of meta

uncle meta

meta free monday

canadian meta goat association

schaub’s meta fish & poultry

meta loaf

:

meta is murder

12.5.12

proosadisko


Proosadisko. Iskurepliikkejä syntaksitolpalla.

Found sentences without the right to appeal.

"Minun maailmani on minun päässäni ja sinun maailmasi on sinun päässäsi."

Check out & download four free songs here!

27.4.12

kaikki on nyt selvää

Tänään aamiaispöydässä Akseli (4 v 8 kk) kertoi, miten kaikki sai alkunsa:

”Räjähdysaineet oli dinosaurusten ruokaa ja kun ne söi niitä ja tuli kylläisiksi, niin ne räjähti ja tuli alkuräjähdys, ja sitten maailman eka ihminen tuli maan päälle ja ne dinosaurukset kuoli ja se ihminen oli tosi hyvä ja sille annettiin lahjaksi ammatti. Ei. Kun se meni niin että kun ne dinosaurukset söi ja tuli alkuräjähdys, niin syntyi robotti, ja sitten syntyi ihminen joka osasi käyttää sitä robottia ja sitten se sai lahjan kun se oli rosvo.”

Yksityiskohdista voidaan kiistellä, mutta suuret linjat ovat tässä.

21.4.12

the next 10 years will be very unlike the last 10 years

Katso tämä. (Tuossa kahden ja puolen minuutin kohdalla alkaa mennä pelottavaksi. Eikä siinäkään vielä sanota mitään, mitä "kaikki" eivät jo tietäisi.)

"One way or the other, we're in for a ride of a lifetime."

Ja tämä.

"Economic growth is effectively over."

Parempi ruveta vähitellen totuttelemaan. Kaikki ideat ovat tervetulleita.

Nuvatsia

Ihmiskunnan energiakriisi

Kaikenhuippu

Peak Everything

20.4.12

sana viikonvaihteeksi

Mihin nykyrunous tarvitsee vihollisia, kun sillä on tuollaisia ystäviä?

14.4.12

atlético vipusentie 24

Yksi Käpylässä asumisen hyvistä puolista on se, että voi esim. joskus kauniina kevätpäivänä kävellä lasten kanssa leikkipuistosta Intiankatua pitkin kohti kahvila Kapusiinia ja nähdä matkan varrella sattumalta Salokorven Kyöstin pumppaamassa ilmaa pyöränrenkaaseen tai haravoimassa lehtiä tai muuten vain edustamassa oikeaa meininkiä. Miehen olemuksessa kiteytyy paljon siitä, mikä paikalliskulttuurien uudessa nousussa on hienoa, niin yleisellä kuin erityisellä tasolla. Kössi jos kuka on ymmärtänyt, että ihminen on väkisinkin JOSSAIN, omassa määrätyssä tilanteessaan, ja että tämä itsessään on väistämättä hieman koomista. Ihminen esimerkiksi kantaa juuri nyt vanhoja suihkunurkkauksen ovia takapihalle odottamaan kuljetusta Kivikkoon joskus myöhemmin keväällä. Tai kävelee uskomattoman hitaasti vähän alle kolmivuotiaan tytön kanssa Pohjolankadun Alepaan ostamaan makaronilaatikon aineksia. Tai törmää kilpailevan talon kustannustoimittajaan, joka on tulossa vauvauinnista, Koskelantien Hesburgerin edessä, kevättalven iltahämärässä. Taustalla kelmeää valoaan hohtava ABC ei ehkä koskaan huoltoasemana kohoa Esson veroiseksi (olisiko Cherbourgin sateenvarjot voinut kulminoitua ABC:lla??), mutta universaali yhä virtaa konkreettiseen ja tulee ilmaisseeksi, ettei sillä ole muuta sijaa kuin juuri konkreettinen eikä muuta olemisen tapaa kuin tämä virtaaminen. Ja konkreettinen sisällyttää itseensä kaihoisan viittauksen universaaliin, kuin lupauksen että se kerran voitaisiin lunastaa sellaisenaan, piru vie, tuo tanssilavoiltakin tuttu petollisen utuinen saari. Kaikenlaisia polttavia abstrakteja kysymyksiä pyörii päässä, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan ja yritetään jotenkin klaarata näissä ihmissuhteissa. Moni tajuaa tämän, mutta harva osaa tehdä siitä niin kiteytyneitä lauluja kuin Atlético Kumpula. Kielisoitinten soundeja kuvaa vain yksi sana: Taivaskallio! (Mikä tärkeintä: tuon videon nähtyäni lopultakin kolmenkymmenenkuuden vuoden sisäisen kamppailun jälkeen tajuan, miten hieno asia on RYIJY.)

12.4.12

suljettu maa

Järkyttävä teos ei kerro vain menneisyydestä: asiat ovat ajankohtaisia tälläkin hetkellä. Voimme vain rukoilla näiden maailmanpolitiikan pelinappuloiden puolesta. Sammakoita keräillään ojanpohjilta ravinnoksi, kaikkialla on räikeitä perusvärejä ja kaiuttimista kuuluvat yhä uudelleen samat komennot. Milloin tahansa viattoman näköisen kummun sisältä voi nousta periskooppi ja käskeä kaikki tanssiin. Lasten ei tule saada käyttää kaikkia aistejaan leikkiessään. Aivojen ja psyyken kehitys edellyttää, että lapsi saa vanhemmiltaan riittävän hyvää vuorovaikutusta ja hoivaa. Tämä kiellettiin v. 1971 puoluekokouksessa yksimielisesti. Aktivistit ovat jo vuosia lähettäneet rajan yli Raamattuja ilmapallojen matkassa. Salaisen poliisin freelancerit ampuvat niitä alas piilopaikoistaan käsin. He ovat laki, eikä heidän yläpuolellaan ole mitään moraalia. Monet asuvat väliaikaisissa taloissa keskellä pimeintä viidakkoa. Virastot voivat siirtyä yön aikana tuntemattomaan osoitteeseen. Jokainen ajoneuvo on periaatteessa poliisiauto. Maan ainoa vientituote on esseekeskustelu.

11.4.12

mikä ihmeen koivuklapi?

”Istuin etummaisella soutupaikalla selin ajosuuntaan ja katselin, kuinka joen tasainen pinta hitaasti kaatui koskeksi, vahvana virtaavan veden tuttuja pyörteitä ja vedenalaisten kivien tyyneen vedenpintaan vetämiä pitkiä viivoja, jotka matkansa kuljettuaan hävisivät niin kuin piirtäjän kynästä olisi loppunut muste, Norjan puolen koivikkorantoja, muutamaa taloa ylempänä rinteillä, elokuisen illan valoa.”

Kuka tunnistaa lainauksen?

Minusta on yhä epäselvempää, mitä tarkoitetaan ”klapiproosalla”.

Liikkeen ja liikkumattomuuden, katseen siirtymien ja pysähdysten suhde esimerkiksi tuossa virkkeessä. Metaforisen ja kirjaimellisen suhde. Ääriviivojen ja värien välinen tasapaino. Eri mittakaavojen yhdistäminen. Hitaammat ja nopeammat virrat joessa vs. virkkeessä. Foneettinen ja rytminen luontevuus.

Jos tuo virke olisi kirjoitettu englanniksi tai ranskaksi, sitä siteerattaisiin meillä "klapiproosaa" VASTAAN.

2.3.12

prose samples plus beats

Kenellä meistä voisi olla oikea kuva koko todellisuudesta? Metafysiikka on vaikeaa ja linnun siivessä on hiekkaa. Jos ei ole mitään tuolla puolen, niin kaikki on tosiaankin mieletöntä tälläkin puolella.

1.2.12

kustantamon arkea valkokankaalla

Sandra Bullock: "Promote you to editor? No, no way."

Ryan Reynolds: "Then I quit, and you're screwed. Bye bye, Margaret."

Sandra Bullock: "Andrew!"

Ryan Reynolds: "It really has been a slice of heaven."

Sandra Bullock: "Andrew, Andrew! Fine, fine. I'll make you editor. Fine. If you do the Alaska weekend and the immigration interview, I will make you editor. Happy?"

Ryan Reynolds: "And not in two years. Right away."

Sandra Bullock: "Fine."

Ryan Reynolds: "And you'll publish my manuscript."

Sandra Bullock: "Ten thousand copies first..."

Ryan Reynolds: "Twenty thousand copies, first run. We'll tell my family about our engagement when I want and how I want. Now, ask me nicely."

(The Proposal)


"And... you went to Frankfurt?" "Yes. We were going to lose DeLillo to Viking."

26.1.12

if it was about anything

“When Madeleine asked what the book was about, she was given to understand by Whitney that the idea of a book being 'about' something was exactly what this book was against, and that, if it was 'about' anything, then it was about the need to stop thinking of books as being about things. Madeleine said she was going to make coffee.”

(Jeffrey Eugenides, The Marriage Plot)

23.1.12

orientoitukaa voittoon

My Doctor Says Haavisto

Kokoomuslaisia emme ole.

-ksi emme tahdo tulla.

Olkaamme siis haavistolaisia.

Don't stand in the doorway / Don't block up the hall

Viitasaari on uusi Facebook.

Rullaluistin on uusi jalasmökki.

Fashionably late on uusi Suomella töissä.

Kävely on uusi limo.

Dialogi on uusi läpihuuto.

La comunità che viene on uusi Vårt land.

5.2.2012...

It'll soon shake your windows / And rattle your walls

Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.

"Pyydän teitä orientoitumaan toisen kierroksen voittoon."

20.1.12

modernismin myöhempiä vaiheita

Maantieltä hän lähti ja androidit

Tiet etäisyyksiin ja Godzilla

Syksy muuttaa Kloonisodat

Peiliin piirretty Crimson Dynamo III

Kenttävartio ja Robocop

Asioiden suhteet ja Balrog

Kirkas, hämärä, Cthulhu

18.1.12

in a volatile world we need more discretion

You've been on your high horse and you are off to the the races. / I look at the world on a case-by-case basis. / When people are suffering I roll up my sleeves / and do what I can to cure our disease. / The future's uncertain, our outlooks are frail. / That's why free markets are so prone to fail. / In a volatile world we need more discretion / so state intervention can counter depression.”

Keynes vs. Hayek Round Two