Rehevän kasvillisuuden keskelle vastikään kaivetun kuopan
äärellä suurikokoinen yliopisto kamppailee kolmen ministerin kanssa, jotka
ponnistelevat sen sitomiseksi pitkillä köysillä.
Yliopisto päästää kurkustaan uskomattomia kauhun huutoja,
joihin metsän eläimet vastaavat erilaisin kirkaisuin. Kun yliopisto on saatu
sidotuksi jalat kuin paistinlinnulla, ruumista vasten painettuina, ministerit
laskevat sen kuopan pohjalle ja kiinnittävät sen pää alaspäin kuopan keskelle
asetettuun paaluun.
Sidotun yliopiston eläimellisesti mylvivä suu nielee multaa,
kun sitä vastoin sen voimakkaasti ulkoneva, räikeän ruusunpunainen peräaukko
tuijottaa kohti taivasta kuin kukka.
Kun valmistelut on saatu päätökseen, ministerit kerääntyvät kuopan ympärille. Tuolla hetkellä he ovat kaikki alasti ja hulluina
nautinnonhalusta, ahnaina, henki salpautuneena ja hermojännityksen äärirajoilla.
Ministerit ovat varustautuneet lapioilla. Kuopan
täyttämiseen tarkoitettu multa on jaettu lähes tasaisesti kaikkialle sen
ympärille. Säädyttömässä asennossa oleva yliopisto jatkaa hirvittävää
mylvintäänsä, kun ministerit alkavat lapioida multaa kuoppaan sekä tämän
jälkeen talloa sen päällystä suunnattoman nopeasti ja tarmokkaasti.
Näin kauhea peto on yhdessä silmänräpäyksessä haudattu elävältä.
Näin kauhea peto on yhdessä silmänräpäyksessä haudattu elävältä.
(alkuteksti "Gibbonin uhraaminen" teoksessa Georges Bataille: Noidan oppipoika, suom. Tiina Arppe)
4 kommenttia:
Mahtavuutta, Antti! Apinamaisesti uhrispektaakkelin ääreltä. Vesa
Kiitos! Jokos muuten se sun kirja jo pian ilmestyy...?
Helmikuun puolivälissä ilmestyy. Aika hieno kirja tuli vaikka itse sanonkin - kiitos mm. eräänkin A.A:n
Lähetä kommentti