12.8.10

how could your nothings be so sweet 12

Jäykässä asetelmallisuudessaan "Hypnotizen" video kutsuu esiin Dylanin Bringing It All Back Home -albumin (1965) yhtä hyvin kuin parisenkymmentä vuotta tuoreemman Banglesin All Over the Placen (1984). Olennaisempaa on, että se herättää henkiin minkä tahansa itsestään tietoisen pop-tilan; kokonaisia omille metatasoilleen kurottautuvien popteosten sarjoja. Se asettaa esiin popin alkuperäisesti itseään kommentoivana, reflektion väliaineena. Näin tarkasteltuna video on äkkiä pelkkää omaa luonnettaan pohdiskelevaa poimuttuvaa pintaa, lähtökohta lähes mille tahansa mielleyhtymien polulle, musiikillisten, visuaalisten ja lyyristen viittausten, loikkien ja siirtymien pelille, joka synnyttää yhä uusia välähdyksiä tekeillä olevista merkityksistä. Kipinöitä jotka synnyttävät kipinöitä. Itsestään tietoisen popin äärettömiin haarautuvat päähänpistot kohtaavat YouTuben kaltaisilla alustoilla loputtomiin ketjuuntuvien esitysten koordinaatittoman tilan, joka on muodostumassa malliksi kaikelle kulttuurille. Määrättömästi käytäviä, salaluukkuja, silmänkantamattomiin polkuja vailla pääteitä, Benjaminin kauppakäytäviä kertakäyttöisiin ja pohjattomiin merkityksen hetkiin. Kolmivuotiaan pakottomien assosiaatioiden sokkelo, kylläisen jälkimodernin katkonaisesti etenevä unityö. Nyt näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin: populaarikulttuuri viimein itsensä tasalla, lopultakin teknisesti oman ihmeellisen ideansa tasalla. Keskenään risteytyvien kuvien ja äänten valtameri, suttuisen käsivarakuvan ja säihkyvien animaatioiden, uutisten ja opetuselokuvien, kotitekoisen pornon ja poliittisen puheen, parodisten leikkausten elävältä nylkemien mainoselokuvien, ammoin unohdettujen komedioiden ja ikivanhojen ajankohtaisohjelmien, tribuuttien, mukaelmien ja piraattiversioiden, omaan järjettömyyteensä tukehtuvien kommenttiketjujen räme, liitoksistaan irronneen kommunikaation laajeneva avaruus.

"Where the words are vodka clear
Forgetfulness has brought us near
Absolute, a principle
To make your heart invincible
"

(Scritti Politti, "Absolute")

"Kuin unia, joita kukaan ei näe, tai vapaasti purkautuvan historian pölyä." (Aki Salmela)

"Historian pöly on meille kokaiinia." (Filmihullu)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja mikä pahinta, tässäkin kilpaillaan nopeudesta:

http://www.youtube.com/watch?v=gIZnQhrdol8

Arnkil kirjoitti...

Työnnettävä minotaurus on monin verroin luutaa nopeampi ja kätevämpi ratkaisu. Toisen version mukaan Ariadne eksyi sumussa eräälle saarelle.