12.4.11

entinen kotini

"Asuintalo vajosi Vehkatiellä.” (HS 12.4.)

Harvinaista kerrostalon purkua puitiin viisi vuotta Vantaan Tikkurilassa. Lähistöllä on useita muitakin vajoavia alueita.

40 ihmisen kohtalo on vajonnut saveen niin pahasti, että se on päätetty purkaa ja rakentaa tilalle uusi.

Asukkaita huolestuttavat moniselitteiset halkeamat lapsuuden julkisivussa ja kellareissa.

”Täysremonttiin joutuvia taloja on kymmenkunta. Perusongelmana alueella on maa-aines, joka tekee minän perustasta epävakaan”, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Sylvin.

Muisti notkuu puupaaluilla, koska pohjavesi on laskenut eikä paalujen ympärillä ole suojana tarpeeksi savea.

”Kokonaista korttelia on tutkittu, mutta yhteisiä päätöksiä on vaikea saada aikaan. Lähitaloissa puupaaluja korvataan betonisin suihkupaaluin. Sielläkin tajunnan rakenteet ovat vähitellen lahonneet”, kertoo aluearkkitehti Elli Maalismaa.

Kaupunki seuraa uteliaana elämänmuodon vajoamista paalutetuissa kiinteistöissään, kuten useissa kouluissa Viertolassa, Itä-Hakkilassa ja Jokiniemessä.

Tikkurilan asema Vantaan hallinnollisena keskuksena näkyy koko alueen ilmeessä.

Torille johtaa vilkas kauppakatu, Tikkuraitti. Raitin varrella vähittäiskaupoista ja tavarataloista tikkurilalaiset sanovat löytävänsä kaiken tarpeellisen. Noussut ilmanpaine keskeyttää veden virtauksen reaktoriin ja polttoainesauvat paljastuvat toistamiseen. Kevyen alppihakun iskut kimpoilevat jäästä. Tulevaisuuden kunta on lähivuosina isojen ratkaisujen edessä.

1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Enpä tiennyt koskaan, että Tikkurilassa olisi kerrostalo vajonnut. Purettiinko rakennus lopulta? Ystävälläni Helsingissä talo oli vajonnut savimaan takia. Onneksi rakennuksen oikaisun sai ammattilaiset tehtyä. Kerrostalon oikaisu olisi luultavasti erittäin haastava.