28.4.11

hallitusneuvottelut



Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta. Vieroitusoireisiin saattaa liittyä myös kruunupäinen leijona, joka pitää haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee jaloillaan sapelia. Käytännössä yhtenäisyys testataan tukipaketissa, johon uuden eduskunnan olisi otettava kantaa toukokuun loppupuolella.

Jopa 95% kimeerin verestä voi olla peräisin kaksoselta. Verisuonten väliin muodostuu yhdysaukko ja verenkierrot ovat yhteydessä toisiinsa. Vielä jos joku kehtaa väittää prosenttia ja prosenttiyksikköä samaksi, niin omapa on häpeänsä. Neuvotteluista tulee vaikeat, hiiden myllyssä niitä sääteli elostelija kuhertelevine yölintuinensa.

Solut olivat peräisin kolmesta eri tsygootista, leijonan pää yhdistettynä vuohen ruumiiseen sekä lohikäärmeen pyrstöön. Miksei eilen enää näytetty noita prosentteja? Esille oli astunut työmiesten joukko, joka ratkaisi lukemattomien kohtaloita yhdellä ainoalla taikasanalla.

Liikakäyttäjillä runsaan käytön jälkeinen juoppohulluus saattaa aiheuttaa voimakkaitakin harhoja. Hallitus jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus on nimitetty. Kolmea solukantaa säätelee koko maailman yhteen kietoutunut taloudellisen elämän verkko.

Jos eläimet olisi samalla tavalla suunniteltu, niin ei kai silmän perusrakenne olisi sidottu tukirangan rakenteeseen? Kysymys kuuluukin, että miten toi on mahdollista? Temppelissä keinottelija, palatsissa valtiomies. Ohjelmakysymyksissä riittää soviteltavaa: näkökentän huojumista, vääristymiä tai välkkymistä. Kimeerin muna on määrätty A-luokan kauppakieltoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ai Koivuhaan Kimeeri?
Siitäkö tässä onkin kyse?