30-vuotias lahtelainen mies oli hyppäämässä ensimmäistä laskuvarjohyppyään keskiviikkona iltapäivällä. Hyppylinja pääkiitotien suuntainen. Korkeus tuhat metriä, tuuli SE 6m/s. Laskuvarjon piti aueta kahden sekunnin kuluttua hyppäämisestä, mutta näin ei käynyt. Myöskään ironian varavarjo ei auennut.
Kuvien perusteella miehen arvioitu putoamispaikka on saatu laskettua melko tarkasti.
Päävarjona oli liitovarjo Sabre 135, joka pakattaessa vaikutti ehjältä. Tuomarien majoitus Rajakoulun asuntolassa oli hyvätasoinen. Ääninauhoilta ei löytynyt viitteitä rikokseen.
Rimbaud: No sitten tapahtui näin, mutta mä en tehnyt mitään pahuuttani ja se vaan kääntyi, että se on nyt uutisoinnin aihe Suomessa.
Verlaine: Sä ehkä annoit tiedotteen siitä? Ehkä?
Rimbaud: Minä kirjoitin tiedotteen, mutta nyt se on yhtäkkiä uutisoinnin aihe myöskin Ghanassa.
Verlaine: Väärin päin.
Rimbaud: Mitä?
Verlaine: Tupakka, sä sytytät sitä fimasta.
Rimbaud: Aa, joo... [Naurua.]
Verlaine: Mut vaimoa ei siis ole... Sä olet jossain yhteydessä näin sanonut. Tyttöystävä? Syömässä pizzaa?
Rimbaud: Ei mitään pizzaa, vaan neuvottelemassa mahdollisesta mun suhteesta hänen kanssaan. Koska se kysyi minulta, että lähdenkö hänen kanssaan Ghanaan. Sanoin, että en ehdi, kun on töitä pikkuisen. Se sanoi, voiko tuoda tuliaisen mulle. Voiko tuoda vaikka T-paidan? Mä sanoin, että T-paitoja mulla kyllä on.
Verlaine: Maksaako se siitä, että sä tuot näitä tuliaisia?
Rimbaud: Kuka?
Verlaine: Tää sun naapuri.
Rimbaud: Maksaa.
Vähän ennen puiden latvoja päävarjo aukesi, tästä huolimatta mies putosi kovalla vauhdilla suomaastoon. Meteoriitista kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen. Vanhat ihmiset olivat puhuneet että suolla olisi palanut virvatulia. Paikalla olleet lähtivät apuun, mutta heitä vastaan käveli nainen. Kuulemiset suoritettiin aluesairaalassa ja Laskuvarjourheilijoiden tiloissa. Supikoiria ja kettuja houkutteli paikalle helppo ravinnonsaanti. Poliisin mukaan nainen voi olosuhteisiin nähden hyvin. Kyse ei kuitenkaan ole pilasta, vaan sanamuoto on poliisin tietojärjestelmän sisäinen koodi.
22.9.11
Re: avant
> Moi!
>
> Muutama ajatus pohjustukseksi:
> Useimmat avantgardekeskustelut, joita olen seurannut, ovat jumittuneet jonkinlaiseen nostalgis-ironiseen kehään, jossa sekä lähtökohtana että johtopäätöksenä on ollut, että mikään x ei ”enää” ole mahdollista koska y.
> Taustalle on piirtynyt avantgarden myrskyisä historia, jonka lopussa me istumme nahkasohvillamme ja katsomme televisiosta ikävystyneinä välittömästi tunnistettavia kapinaeleitä.
> Haikailemme radikaalin taiteen perään, mutta aina yrityksen kohdatessamme ravistamme vanhoina kehäkettuina päätämme: nämä jutut on nähty.
> Ehdotan, että skippamme tämän tason kokonaan.
> Markun NV-teksti on eräs tervetullut johdatus ulos em. kehästä, koska siinä avautuu käytännöllinen, konkreettinen, ”käsityöläinen” taso, jonka kautta päästään puhumaan taiteen tekemisen tekniikoista ja siitä mitä kokeelliselta taiteelta yleensä haluamme. Ja jos ollaan haluttomia niin miksi. (Jos ajattelemme, ettei meillä ole enää minkään ison teleologisen kelan tarjoamaa tekosyytä -- rakasta ennalta asetettua ”mahdottomuutta” -- tämä kysymys on sitäkin kiusallisempi, ehkä myös kiinnostavampi.)
> Voisi väittää, että ”retroavantgardella” on ollut tarpeettoman huono maine. Juhlallisten avantgardemuisteloiden valossa se on näyttäytynyt kompromissina, koomisena toistopakkona. Kaikkihan tehtiin jo 20-luvulla ja viimeistään 60-luvulla, joten miksi vaivautua 2000-luvulla. Haen tässä lähinnä tietynlaista kyynistä journalistista positiota, jonka kautta kaikki kokeilut ovat sympaattista mutta tuhoon tuomittua puuhastelua. Kuiskaaja kirjoittamassa Christian Bökistä. Tämä positio on ohitettavissa.
> Mikäli olen oikein ymmärtänyt, esim. Markun kanta jo 80-luvulta asti on ollut lähes päinvastainen, tekniikoista, empiriasta lähtevä: kun kerran tiedossa on sadoittain kiinnostavia tekniikoita ja käytäntöjä, jotka voitaisiin helposti tuoda suomalaisen kirjallisuuden kentälle, mistä johtuu vastahakoisuus uudistua? [...]
> Sen sijaan, että jäätäisiin halvaannuttavaan ajatukseen, että oletettu totaalinen avantgarde, joka pistäisi Elinkeinoelämän Keskusliiton polvilleen, on mahdotonta spektaakkeliyhteiskunnan kaikenkattavan kuristavuuden tähden, olisi hyvä lähteä ajattelemaan koko teemaa ruohonjuuritasolta, käsityön tasolta.
> Minua kiinnostaa kovasti kuulla Joukon ja Henriikan, käsityöläisten, ajatuksia tästä. Miten miellätte kokeellisuuden? Mitä kaikkea olette kirjoittamalla oppineet? Millaista uutta kirjallisuutta tänne haluaisitte?
> Keskustelujen yhteisteemana on "Tulevaisuus ennen ja nyt". Eiköhän tähänkin saada joitakin lankoja kiinnitettyä. [...]
> avantgardejuontajana,
> kokeellisen kirjallisuuden Jorma Pulkkisena,
> teidän
>
> Antti
>
> Muutama ajatus pohjustukseksi:
> Useimmat avantgardekeskustelut, joita olen seurannut, ovat jumittuneet jonkinlaiseen nostalgis-ironiseen kehään, jossa sekä lähtökohtana että johtopäätöksenä on ollut, että mikään x ei ”enää” ole mahdollista koska y.
> Taustalle on piirtynyt avantgarden myrskyisä historia, jonka lopussa me istumme nahkasohvillamme ja katsomme televisiosta ikävystyneinä välittömästi tunnistettavia kapinaeleitä.
> Haikailemme radikaalin taiteen perään, mutta aina yrityksen kohdatessamme ravistamme vanhoina kehäkettuina päätämme: nämä jutut on nähty.
> Ehdotan, että skippamme tämän tason kokonaan.
> Markun NV-teksti on eräs tervetullut johdatus ulos em. kehästä, koska siinä avautuu käytännöllinen, konkreettinen, ”käsityöläinen” taso, jonka kautta päästään puhumaan taiteen tekemisen tekniikoista ja siitä mitä kokeelliselta taiteelta yleensä haluamme. Ja jos ollaan haluttomia niin miksi. (Jos ajattelemme, ettei meillä ole enää minkään ison teleologisen kelan tarjoamaa tekosyytä -- rakasta ennalta asetettua ”mahdottomuutta” -- tämä kysymys on sitäkin kiusallisempi, ehkä myös kiinnostavampi.)
> Voisi väittää, että ”retroavantgardella” on ollut tarpeettoman huono maine. Juhlallisten avantgardemuisteloiden valossa se on näyttäytynyt kompromissina, koomisena toistopakkona. Kaikkihan tehtiin jo 20-luvulla ja viimeistään 60-luvulla, joten miksi vaivautua 2000-luvulla. Haen tässä lähinnä tietynlaista kyynistä journalistista positiota, jonka kautta kaikki kokeilut ovat sympaattista mutta tuhoon tuomittua puuhastelua. Kuiskaaja kirjoittamassa Christian Bökistä. Tämä positio on ohitettavissa.
> Mikäli olen oikein ymmärtänyt, esim. Markun kanta jo 80-luvulta asti on ollut lähes päinvastainen, tekniikoista, empiriasta lähtevä: kun kerran tiedossa on sadoittain kiinnostavia tekniikoita ja käytäntöjä, jotka voitaisiin helposti tuoda suomalaisen kirjallisuuden kentälle, mistä johtuu vastahakoisuus uudistua? [...]
> Sen sijaan, että jäätäisiin halvaannuttavaan ajatukseen, että oletettu totaalinen avantgarde, joka pistäisi Elinkeinoelämän Keskusliiton polvilleen, on mahdotonta spektaakkeliyhteiskunnan kaikenkattavan kuristavuuden tähden, olisi hyvä lähteä ajattelemaan koko teemaa ruohonjuuritasolta, käsityön tasolta.
> Minua kiinnostaa kovasti kuulla Joukon ja Henriikan, käsityöläisten, ajatuksia tästä. Miten miellätte kokeellisuuden? Mitä kaikkea olette kirjoittamalla oppineet? Millaista uutta kirjallisuutta tänne haluaisitte?
> Keskustelujen yhteisteemana on "Tulevaisuus ennen ja nyt". Eiköhän tähänkin saada joitakin lankoja kiinnitettyä. [...]
> avantgardejuontajana,
> kokeellisen kirjallisuuden Jorma Pulkkisena,
> teidän
>
> Antti
12.9.11
puremme ongelmaa kuin rotta lasia
Hapertuneiden hökkeleiden kauneutta, viattomien lasten hymyjä, vilpittömyyttä köyhyyden lannistamassa tuvassa. Hän söi lihasoppaa hajamielisesti kuin ei olisi huomannut mitä lautasella oli. Tuntui siltä että tämä on vain pahaa unta, kun iso joukko ihmisiä kokoontui ministeriöön keskustelemaan fleecetakistani. Hyökkäyskoiria jaettiin ilmaiseksi Länsirannan siirtokuntalaisille. Ei tarvitse murehtia kuin siitä, ettei puu käyristy, lenkoudu tai halkeile ennen tasapainokosteuden saavuttamista. Raajat oli vedetty siten että kristityt jäävät maassa enemmistöksi. Iltapäivään mennessä etsijöitä oli omasta kylästä jo kolmisenkymmentä. Vaikka alkuainetta ei voi nähdä, sen olemassaolo voidaan päätellä ytimen hajotessa syntyvien tytärytimien perusteella.
6.9.11
se on koivu eikä mikään taidehistorian oppitunti
"Kissa neuvoi heitä:
– Muistakaa, ottakaa vain koivuja. Koivuhalot ovat kaikkein parhaita.
Fedja-setä ei ollut tyytyväinen:
– Minun käy sääliksi koivuja. Ne ovat niin kauniita."
(Eduard Uspenski, Fedja-setä, kissa ja koira)
"– Kassan likka kuuntelee miten rantakoivut suhisee. Toi peräpöydän insinööri ajattelee loppukesän ylikypsiä sävyjä ja keltaisia lehtiä mökin portailla. Toi tuolla kadulla ajattelee koivuhalkoja joita se pinosi Säkylässä keväällä kahdeksankymmentäkolme. Ja toi tuolla koivuhalon tuoksua helmikuussa Hyrynsalmen raitilla. Niin hieno asia on koivu. Se on koivu eikä mikään taidehistorian oppitunti että ensin opetellaan impressionismi ja sitten mennään välitunnille ja sitten tulee ekspressionismi."
(Petri Tamminen, Mitä onni on)
”Ne uskalsivat täyttää kokonaisia kujia haloilla ja rakentaa tasaisia kenttiäkin. Jotta työstä olisi ollut jotain iloa, lähetimme nopeimman juoksijan upseerialueen metsään huutelemaan, että rikoimme niiden halkomaailmaa täyttä päätä.”
(Veijo Meri, Kersantin poika)
”Olohuoneessa kakluunissa paukahtaa palava puu, kuusihalko.
Isä sanoo aina, ettei kuusihaloilla kannata lämmittää, liikaa pihkaa. Minä pidän paukahduksista, ne ovat kuin lähtölaukauksia jollekin uudelle, jakavat ajan menneeseen ja uuteen, vielä muodottomaan.”
(Riikka Pulkkinen, Totta)
– Muistakaa, ottakaa vain koivuja. Koivuhalot ovat kaikkein parhaita.
Fedja-setä ei ollut tyytyväinen:
– Minun käy sääliksi koivuja. Ne ovat niin kauniita."
(Eduard Uspenski, Fedja-setä, kissa ja koira)
"– Kassan likka kuuntelee miten rantakoivut suhisee. Toi peräpöydän insinööri ajattelee loppukesän ylikypsiä sävyjä ja keltaisia lehtiä mökin portailla. Toi tuolla kadulla ajattelee koivuhalkoja joita se pinosi Säkylässä keväällä kahdeksankymmentäkolme. Ja toi tuolla koivuhalon tuoksua helmikuussa Hyrynsalmen raitilla. Niin hieno asia on koivu. Se on koivu eikä mikään taidehistorian oppitunti että ensin opetellaan impressionismi ja sitten mennään välitunnille ja sitten tulee ekspressionismi."
(Petri Tamminen, Mitä onni on)
”Ne uskalsivat täyttää kokonaisia kujia haloilla ja rakentaa tasaisia kenttiäkin. Jotta työstä olisi ollut jotain iloa, lähetimme nopeimman juoksijan upseerialueen metsään huutelemaan, että rikoimme niiden halkomaailmaa täyttä päätä.”
(Veijo Meri, Kersantin poika)
”Olohuoneessa kakluunissa paukahtaa palava puu, kuusihalko.
Isä sanoo aina, ettei kuusihaloilla kannata lämmittää, liikaa pihkaa. Minä pidän paukahduksista, ne ovat kuin lähtölaukauksia jollekin uudelle, jakavat ajan menneeseen ja uuteen, vielä muodottomaan.”
(Riikka Pulkkinen, Totta)
2.9.11
syyspressit uskovat jumalaan
Suomalainen modernismi seisoi tienhaarassa. Syksyn taivaalle vedettiin harmaata armeijan vilttiä. Toimimme silloisen parhaan tietomme mukaan. Tilanne päällä eikä aikaa lisäselvityksiin. Siinä missä puitten latvat koskettivat taivasta meni kurkiaura verkalleen etelään päin. Ministeriö ei suoraan antanut kaupoille tukeaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin tuli tieto hallintoneuvoston puheenjohtajan erosta. Ojien vierustoilla rupesi näkymään kevyttä usvaa. Nyt on tietysti jokaisen helppo sanoa, että olisi pitänyt valita Screamin' Jay Hawkinsin tie.
How many bubbles in soap?
How many chewings in gum?
How many rolls in a wheel?
Where did eyeballs come from?
But last but not least
But baby most of all
Why do I m-m-mumble everytime you call?
How many bubbles in soap?
How many chewings in gum?
How many rolls in a wheel?
Where did eyeballs come from?
But last but not least
But baby most of all
Why do I m-m-mumble everytime you call?
1.9.11
sitä mikä on kohtuutonta
”[V]iime aikojen elähdyttävimmät ja luovimmat esteettiset ja yhteiskuntakriittiset teokset ovat syntyneet elokuva- ja tv-ilmaisun lisäksi kaikkein viihteellisimpien ja siten halveksituimpien ja alhaisimpien taiteenlajien keskuudessa: kokeilevassa pop-musiikissa; fantasia- ja science fiction -kirjallisuudessa ja näiltä vaikutteita saaneessa korkeakirjallisuudessa; eurooppalaisessa, japanilaisessa ja amerikkalaisessa taidesarjakuvassa; pienten, itsenäisten pelintekijöiden tietokonepeleissä; internetin kuvankäsittelyfoorumeilla ja YouTube-videoissa.”
(Teemu Manninen, ”Entä nyt? Haasteita 2010-luvun runoudelle”, Nuori Voima 2/2011)
”[K]irjallisuus on edelleen paras kulttuurinen väline käsittelemään sitä mikä on kohtuutonta, epäreilua ja epämukavaa.”
(Markku Eskelinen, ”50 katkelmaa kokeellisesta proosasta”, Nuori Voima 1/2011)
(Teemu Manninen, ”Entä nyt? Haasteita 2010-luvun runoudelle”, Nuori Voima 2/2011)
”[K]irjallisuus on edelleen paras kulttuurinen väline käsittelemään sitä mikä on kohtuutonta, epäreilua ja epämukavaa.”
(Markku Eskelinen, ”50 katkelmaa kokeellisesta proosasta”, Nuori Voima 1/2011)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
