myös täällä jumalat ovat läsnä

"'Herakleitoksen kerrotaan puhutelleen häntä tapaamaan tulleita vieraita seuraavaan tapaan. Kun vieraat saapuivat, he näkivät hänet lämmittelemässä uunin vierellä. He pysähtyivät hämmästyneinä ja ennen kaikkea siksi, että hän rohkaisi epäröiviä tulemaan sisään sanoen: "Jumalat oleilevat myös täällä."'

Tarina puhuu puolestaan, mutta joitain seikkoja voidaan korostaa.

Tuntemattomien vierailijoiden joukko, joka uteliaana tungeksii ajattelijan luokse, pettyy ja joutuu hämmennyksiin saadessaan ensinäkymän hänen asuinsijastaan. He uskovat kohtaavansa ajattelijan poikkeuksellisissa, harvinaisissa ja siten kiihdyttävissä olosuhteissa. [...]

Sen sijaan uteliaat tapaavat Herakleitoksen uunin vierustalta, hyvin arkisesta ja huomaamattomasta paikasta. [...] Vieraat valmistautuvat lähtemään pois. Herakleitos lukee petetyn uteliaisuuden heidän kasvoiltaan. Hän tietää, että jos odotettu elämys ei toteudu, se riittää käännyttämään juuri saapuneen joukon paluumatkalle. Sen vuoksi hän rohkaisee heitä. Hän nimenomaan pyytää heitä astumaan sisään sanoen: einai gar kai entautha theous, 'myös täällä jumalat ovat läsnä'.

Nämä sanat näyttävät ajattelijan asuinsijan (ethos) ja hänen tekonsa toisessa valossa. [...] Kai entautha, 'myös täällä', uunin vierustalla, tässä tavallisessa paikassa, missä jokainen olio ja olosuhde, jokainen teko ja ajatus on läheistä ja tavanomaista, toisin sanoen tuttua, 'myös täällä", tuttuuden piirissä, einai theous, 'jumalat ovat läsnä'."

(Martin Heidegger, "Kirje humanismista", suom. Markku Lehtinen)

a shadowy flight into a dangerous world

Wikipediasta voi tarkistaa milloin minua lyötiin jääpallomailalla naamaan. Se oli kevättalvea 1984, olin peruskoulun toisella luokalla, kävin Rajakylän koulua Vantaalla. Liikuntatunnilla vedettiin vapareita opettajan johdolla. Pojat olivat kahdessa jonossa, joista mentiin vuorotellen lyömään palloa. Olin oikeanpuoleisessa jonossa ja lähdin väärällä vuorolla. Toisen jonon poika veti mailan taakse ja se osui kovaa silmäkulmaani. Putosin jäähän, myöhemmin selvisi että verta meni silmämunan taakse. Kaksi viikkoa sairaalassa ja sen jälkeen toiset kaksi viikkoa liikuntakieltoa. Vielä kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen toinen silmäluomeni on vähän riipuksissa. Silmäklinikalla ei saanut liikkua, kahdeksanvuotiaan aika ei kulunut millään sängyssä. Pissaaminen selällään tuntui nöyryyttävältä. Viereisen sängyn poika oli saanut muoviputkesta tuunatun miekan silmäkuopan pohjaan saakka. Hänelle tehtiin lasista uusi silmä, kuulin ensimmäistä kertaa että se on mahdollista. Koko ajan olisi vain halunnut ulos, juoksemaan ja pelaamaan pipolätkää. Mutta sairaalareissulla oli hyväkin puolensa. Se palasi mieleeni kuukausi sitten, kun katsoin Jaak Kilmin loistavaa dokumenttia "Disko ja ydinsota". Sairaalassa sain elämäni ensimmäistä kertaa katsoa jakson Ritari Ässää. Kaikki väkivaltaviihde oli kotona ehdottomasti kielletty. Tästä syystä en ollut nähnyt elintärkeää Taisteluplaneetta Galacticaa, jota näytettiin Suomessa 1981–82. Sitä katsoivat kaikki, kaikki muistelivat sitä vielä vuosikymmenen lopullakin. Ritari Ässä oli sekin kielletty aina sairaalareissuun asti. Toisella viikolla, kun sain taas käyttää silmiäni (toinen oli kunnossa, mutta sitäkään ei saanut liikuttaa, koska toinen liikkui väistämättä mukana), sain katsoa yhden jakson Knight Riderin seikkailuja, ja kun sitten pääsin kotiin, silmien varjelu päättyi, kiellolta oli mennyt pohja. Wikipediasta voi tarkistaa, että sarja alkoi Suomessa tammikuussa 1984. Tästä tiedän, että jääpalloepisodi tapahtui kevätlukukaudella. Kotiinpaluun jälkeen, suunnilleen maaliskuusta eteenpäin, Ritari Ässä oli yhtä kiinteä osa elämääni kuin Kilmillä ja kumppaneilla. Dokumenttia katsoessani ajattelin ensimmäistä kertaa virolaisia veljeskansana. Vaikka olen kotoisin väärältä puolelta rautaesirippua, samastuin dokumentintekijöihin myös siitä syystä, että isäni omisti pelkästään itäautoja aina muurin murtumiseen asti. (Sen jälkeen ostettiin vain Saabeja.) Blokkijako heijastui Tikkurilassakin selvänä taloyhtiöiden parkkipaikoille. Kun talvella 1987 oli ennätyspakkaset (parhaimmillaan hirviömäiset 36 astetta miinusta Etelä-Suomessa), kuului tuntea ylpeyttä siitä, että oranssi Lada Combi lähti käyntiin. Kavereiden isien länsiautot lähtivät tosin ihan yhtä hyvin. Pontiac Trans-Ameja oli Suomessa varmaan lähes yhtä harvassa kuin Virossakin. En muista tarkkaan, milloin näin sellaisen ensimmäistä kertaa oikeasti, mutta raju pettymys se oli. Autossa ei ollut jälkeäkään K.I.T.T.:in mystiikasta, aavemaisuudesta, pitelemättömyydestä. Se näytti jotenkin pinnistetyn ylelliseltä. Wikipedian mukaan K.I.T.T.:in tietokoneessa oli "tuhat megabittiä muistia". Onko mikään televisiossa vedonnut tunteisiin yhtä voimakkaasti kuin alkutekstien hengästynyt voiceover: "A shadowy flight into the dangerous world of a man – who does not exist..." Tosin uskon, että Galactica oli vielä parempi. En koskaan pääse osalliseksi maailmasta, johon kuuluivat "colonial viperit" ja muut tarunhohtoiset alukset. Ritari Ässän jälkeen tuli Katuhaukka, mutta siitä vain puuttui jotain. Yritin tosissani pitää sarjasta, muistan kuinka odotin pilottijaksoa ja katsoin sen yhdessä kaverini Kimmon kanssa. Mutta ei. Ei minkäänlaista mystiikkaa. Voi olla, että ikääkin oli jo liikaa vuonna 1987.

a new & improved cabinet for obama

In order of succession to the Presidency:

Vice President of the United States
Dave Grohl

Department of State
Secretary Heidi Julavits

Department of the Treasury
Secretary Amy Heckerling

Department of Defense
Secretary Andy Samberg

Department of Justice
Attorney General Demetri Martin

Department of the Interior
Secretary Sharon Mesmer

Department of Agriculture
Secretary Sufjan Stevens

Department of Commerce
Secretary Reese Witherspoon

Department of Labor
Secretary Chuck Eddy

Department of Health and Human Services
Secretary Darian Sahanaja

Department of Housing and Urban Development
Secretary Dave Eggers

Department of Transportation
Secretary Wayne Coyne

Department of Energy
Secretary Sofia Coppola

Department of Education
Secretary Adam Schlesinger

Department of Veterans Affairs
Secretary Luke Wilson

Department of Homeland Security
Secretary Susanna Hoffs

...All in favor say aye, biatch.

sinua ei kuitenkaan viety vielä pitkään aikaan

Vähitellen sinusta tuli puolueen keulahahmo. Kasvavasta yksinapaisuudesta huolestunut Anton Drexler ja muut perustajajäsenet yrittivät heikentää valtaasi puolueessa laatimalla kirjelmän, jossa sinua syytettiin diktatorisista otteista. Nykyään heräät hymyillen jo kukonlaulun aikaan, laitat pimpelipompelit soimaan ja syvennyt omaan mieleesi puoleksi tunniksi. Kirjassa kuvasit Drexleriä yksinkertaiseksi työläiseksi, sotaa kokemattomaksi ja lahjattomaksi puhujaksi. Puolueen johtoon kaivattiin miestä, joka on "nopea kuin vinttikoira ja kova kuin Kruppin teräs". Liian moni hakee onnea kumppanin kautta. Päätit ryhtyä nälkälakkoon, jotta keskuskomitea selvittäisi asian ja puhdistaisi sinut syytöksistä. Inflaatio alkoi vaikuttaa kansalaisten elämään Ruhrin miehityksen aikoihin. Sinua ei kuitenkaan viety vielä pitkään aikaan. Ystävät ovat elämässäsi tärkeitä, etenkin nyt aikuisena. Luit artikkelit, joista näit, miten tuhoisia lausuntoja he olivat antaneet sinusta. Sanomalehdet kirjoittivat yhä joukkojen närkästyksestä. Vaikeiden elämänmuutosten virta toi mukanaan onnen. Sitten alettiin yhtenään kantaa kotiin kuulustelupöytäkirjoja.

(alkutekstit: www.radionova.fi; fi.wikipedia.org, hakusana "Adolf Hitler"; Aleksandr Solženitsyn, Vankileirien saaristo, suom. Esa Adrian)

nyrkkisääntöjä

Rahastosijoitus on sijoittajalle vaivaton, koska rahastoyhtiö valitsee ja hoitaa sijoituskohteet. Kilpailijat voidaan haastaa myös rikkauksien näyttävällä tuhoamisella. Arvo-osuustilin voit avata joko pankissa, pankkiiriliikkeessä eli arvopaperinvälittäjällä tai Arvopaperikeskuksessa. Mutta olisi pelkurimaista hyväksyä tiedon rajaksi kurjuuden ja puutteen oloja, joissa tällaiset yksinkertaistetut kuvat syntyvät. Koska osakerahaston sijoitukset on hajautettu hyviin moniin osakkeisiin, jo pienikin rahastosijoitus tarjoaa hyvän hajautuksen. Usein tappiot kohoavat niin järjettömiksi, ettei pelaajilla ole enää muuta ulospääsyä kuin vankila tai kuolema. Määrittele itsellesi toimeksiantoa suunnitellessasi rajahinta, jota kalliimmalla et osta, ja myydessäsi rajahinta, jota halvemmalla et myy. Tuhlatessaan voimiaan ja tuhotessaan itseään mistään piittaamatta selvänäköisinkään nuori mies ei tiedä, miksi hän tekee niin, tai sitten hän luulee olevansa sairas. Hyvien sijoituspäätösten tekeminen on sinällään haastava tehtävä, mutta oikean kohteen valittuasi itse ostoa tai myyntiä on lähes mahdotonta tehdä väärin. Joka tapauksessa energian tuhlaus on äärettömän paljon kiihkeämpää kuin tuotannollisissa hankkeissa. Hajauttaminen on osakesijoittamisen tärkeimpiä riskeiltä suojautumisen keinoja. Erilaisissa kilpaleikeissä ja -peleissä menetys toteutuu yleensä monisäikeisillä tavoilla. Yhteen yhtiöön kannattaisi sijoittaa vähintään 500 euroa jo kulujen vuoksi. Juhlalle ominainen hurmos liittyy yhtä hyvin omaisuuden silmittömään tuhoamiseen kuin lahjoihin, joita kasataan toisten hämmästyttämiseksi ja nolaamiseksi. Osakkeiden ostosta ja myynnistä menee välityspalkkio, arvo-osuustilin pidosta on kuluja ja osingosta menee pääomavero. Valtavat ihmisjoukot ottavat osaa tapahtumaan. Mieti nyt, haluatko sijoittaa tuottaviin arvo-osakkeisiin ja esimerkiksi hyviin osingonmaksajiin, volatiileihin kasvuyhtiöihin vai hajauttaa molempiin. Intohimot päästetään useimmiten täysin pidäkkeettömästi valloilleen ja vetojen muodossa sitoudutaan mielettömien rahasummien menetyksiin. Omaisuudenhoitajan palkkio on yleensä varallisuuden määrään ja/tai vuotuiseen tuottoon sidottu, noin yhden prosentin suuruinen. Tällaiset verukkeet, joiden merkitys on sitä paitsi varsin rajallinen, eivät kuitenkaan millään tavoin muuta ihmisten perustavaa jakautumista ylhäiseen ja alhaiseen luokkaan.

(virkkeet: Georges Bataille, Noidan oppipoika, suom. Tiina Arppe; Pörssisäätiö, "Näin aloitat osakesijoittamisen eli nyrkkisääntöjä aloittelijalle", www.porssisaatio.fi)

huomautuksia facebookista

"-- Facebook is a system, Neo. That system is our enemy. But when you're inside, you look around, what do you see? Businessmen, teachers, lawyers, carpenters. The very minds of the people we are trying to save. But until we do, these people are still a part of that system and that makes them our enemy. You have to understand, most of these people are not ready to be unplugged. And many of them are so inured, so hopelessly dependent on the system, that they will fight to protect it."


Facebook ei ole internetissä toimiva yhteisöpalvelu. Facebook on kokemuksen ja kommunikaation nykyinen muoto läntisessä maailmassa.


Tästä syystä Facebookista ei ole ulospääsyä, ei meille. Poistuminen Facebookista ei ole "vaikeaa teknisistä syistä" vaan mahdotonta ontologisista syistä. Facebookin tietoturva- ja tekijänoikeusongelmat ovat ongelmistamme pienimpiä.


Facebook on muuttanut katseen, integroitunut aisteihin. Se on tehnyt arjesta raaka-ainetta, mahdollisen tai toteutuvan kommunikaation polttoainetta.


Kokemuksen syrjäyttää varautuminen kertomaan siitä.


Mallarmé väitti, että asiat ovat olemassa päätyäkseen kirjaan. Mutta hän ei tiennyt, millaiseen kirjaan.


"-- All I do is what he tells me to do. If I had to choose between that and Facebook, I'd choose Facebook.
-- Facebook isn't real.
-- I disagree, Trinity. I think that Facebook can be more real than this world. All I do is pull a plug here, but there... you have to watch Apoc die."


Se, joka on Facebookissa "ironisesti", on syvemmällä Facebookissa kuin se, joka on siellä "vilpittömästi". Facebookissa ulkopuoli on sisäpuolta ja reunat ydintä.


Yleistetty ironia ei ole vain Facebookin hallitseva tyyli, vaan Facebookin rakennetta määrittävä seikka. Konteksti tekee kaikesta kommunikaatiosta ironista. Tästä aiheutuvaa ahdistusta lääkitsemme ironialla.


Luulla olevansa Facebookissa "kriittisesti" merkitsee samaa kuin muuttaa Kellariloukko BB-taloksi.


"-- You know, I know this steak doesn't exist. I know that when I put it in my mouth, Facebook is telling my brain that it is juicy and delicious. After nine years, you know what I realize?
-- Ignorance is bliss."


Facebook on kotiin käpertymistä, joka on naamioitu maailmaan avautumiseksi.


Facebook ei ole sosiaalipornoa vaan sosiaalisuutta pornona. Se poistaa ruumiista ruumiin ja läheisyydestä läheisyyden. Facebook mahdollistaa ideoiden, oikkujen, muistojen ja kuulumisten jakamisen ja vastaanottamisen informaationa, irrallaan ruumiillisuudesta, kaikkien aistien välittämästä kohtaamisesta.


Statuspäivitykset tuovat mieleen sen, mitä Dostojevski kirjoitti ranskalaisten porvarisperheiden huviretkistä luontoon. Ranskalainen ei halua vain "palata luontoon" kieriskelemällä ruohikossa; hän haluaa tuntea, että toiset katsovat häntä kieriskelemässä ruohikossa.


"-- Facebook is everywhere. It is all around us. Even now, in this very room. You can see it when you look out your window or when you turn on your television. You can feel it when you go to work... when you go to church... when you pay your taxes. It is the world that has been pulled over your eyes to blind you from the truth.
-- What truth?
-- That you are a slave, Neo. Like everyone else you were born into bondage. Into a prison that you cannot taste or see or touch. A prison for your mind."


Lasten tekeminen on sisällöntuotantoa, syntymä välttämätön välivaihe matkalla kohti Facebookin valokuvakansiota.


Status tulee päivittää välittömästi lapsiveden tultua. Mikäli lapsivesi on vihreää tai muulla tavoin poikkeavaa, voidaan päivitys tehdä puhelimitse matkalla sairaalaan.


Partogrammi tulee julkaista reaaliajassa "Notes"-toimintoa käyttäen. Vastaava kätilö auttaa päivitysten tekemisessä synnytyksestä toivuttaessa.


Mikäli äitiä ja lasta ei voida kotiuttaa kolmen vuorokauden kuluessa (keisarinleikkaustapaukset ym.), toimitetaan statuspäivitykset vähintään kahdesti päivässä sairaalan kansliaan, josta ne ladataan synnytysvalmennuksen yhteydessä sovitun ryhmän seinälle.

muistiinpanoja

Kustannustoimittajan muistiinpanoja Harry Salmenniemen tulevasta teoksesta Texas, sakset

paul valéry ja konemetafora

Esitelmässä "Runous ja abstrakti ajattelu" (1939) Paul Valérylla on lähtökohtana tietty kateus, jota runoilija tuntee säveltäjää kohtaan. Musiikintekijällä on käytettävissään äänten ja soitinten valikoima, kun taas runoilijan on työskenneltävä jokapäiväisellä, kuluneella kielellä. Musiikissa yksikin ääni avaa periaatteessa kokonaisen maailman. On kuin "jokin maailma alkaisi heti kun tuo poikkeuksellinen ja puhdas, toisiin sekoittumaton ääni olisi vähänkin vaikuttanut teihin." Runoilijalla taas "ei ole käytössään varta vasten hänen taidettaan varten tehtyä keinojen kokonaisuutta valmiina kauneutta varten. Hänen on lainattava kieltä – julkista ääntä, tuota kokoelmaa perinteisiä ja järjettömiä sanoja ja sääntöjä, jotka on omituisesti luotu ja muunneltu, omituisesti yhtenäistetty ja hyvin monella eri tavalla ymmärretty ja lausuttu."

Ihme kyllä, runoilija kuitenkin kykenee tekemään epäpuhtaasta, hallitsemattomasta materiaalistaan taidetta. Tästä on kiittäminen erilaisten fyysisten ja henkisten kykyjen "käsittämätöntä yhteistyötä", jonka seurauksena luominen tapahtuu.

Valéry haluaa korvata mielikuvan mysteeristä mielikuvalla äärimmäisestä kompleksisuudesta – joka kyllä lopulta muistuttaa melkein mysteeriä, mutta siinä maallistuneemmassa mielessä kuin vaikkapa tanssi yhtä aikaa monimutkaisena fysiologisena ilmiönä ja kauniina, "korkeana" tapahtumana on meille mystistä.

"Inspiraatio" on Valérylle pikemminkin a posteriori -käsite. Sen piikkiin on perinteisesti laitettu liikaa, eikä ole pysähdytty analysoimaan runon syntyä kylläkin äärimmäisen monimutkaisina mutta "tämänpuoleisina" prosesseina. Valéry lähestyy runon syntyä tiedemiehen ottein.

Esitelmän ehkä kovin heitto on tämä: "Totta puhuen runo on eräänlainen kone, joka tuottaa runollisen tilan sanojen avulla. Koneen teho on epävarma, sillä mikään ei ole varmaa ihmismielten toiminnassa. Mutta [olivatpa] tulos ja sen epävarmuus millaiset hyvänsä, koneen rakentaminen vaatii monien ongelmien ratkaisua. Jos sana kone järkyttää teitä, jos mekaaninen vertaukseni tuntuu teistä karkealta, pankaa merkille, että jopa hyvin lyhyen runon sepittäminen voi kestää vuosia vaikka lukijaan runo vaikuttaa muutamassa minuutissa." (kurs. minä)

Runo on siis Valérylle alkuperäisesti kone! Eikö tällä nyt voisi kammeta keskustelua konerunosta johonkin uuteen asentoon?

(Täytyisi muuten rekonstruoida hyppäys siitä että lyyrisessä mielentilassa työskentelevät mieli "on kone" siihen että itse runo "on kone".)

Miten konerunouden ja flarfin poetiikat suhtautuvat Valéryn ajatukseen? Kaikki runous on hänelle jonkinlaisen koneen tuottamaa. Miten tästä näkökulmasta asettuu raja avoimesti mekaanisia prosesseja hyödyntävän & muun runouden välillä?

Suoraan konerunouden tematiikkaan osuu myös toinen Valéryn huomio: Runosäkeet ovat "kummallista kieltä, ikään kuin jonkun toisen henkilön luomaa kuin sen joka sitä puhuu ja ikään kuin jollekin toiselle osoitettu kuin sille joka sitä kuuntelee".

Mitä lopulta on se "orgaanisuus" tms., jota vastaan konemetafora tässä asetetaan? Jonkinlainen romanttisen kiihkeä inspiroitunut luominen? Valéry haluaa pelastaa meidät johonkin empiirisempään mutta säilyttää pohjattoman kompleksisuuden ajatuksen (ihastuttavan 1900-lukulaista, ihastuttavan ranskalaista...) Hän haluaa pitää voimassa arvoituksen, joka ympäröi runoilijan alitajuisia valinta-, muokkaus- jne. periaatteita, mutta antaa tälle arvoitukselle "mekanistisen" muotoilun.

Mitä metaforalle tapahtuu siirryttäessä kirjaimelliseen konerunouteen? Erona on ainakin se, että hakukonerunoudessa on mahdollista suorittaa erittäin monimutkaisia (paljon yhteyksiä ja prosessoritehoa vaativia) operaatioita periaatteessa ilman "vaivaa" tai ilman "lahjoja". Toisaalta voidaan yhtä hyvin valjastaa koko runoilijan älyn ja mielikuvituksen arsenaali koneellisen luomistyön palvelukseen. Vähintään voidaan sanoa, että luomiseen käytetyn effortin määrää voi vapaasti säädellä. Kuinka paljon koneen annetaan työstä tehdä? Jotain syntyy joka tapauksessa. Prosessi poikkeaa Valéryn kuvaamasta ainakin siinä, että salaperäinen työ, jota hän yrittää esitelmässään kuvata, voi tapahtua suureksi osaksi muualla kuin runoilijan päässä/sielussa. Mitä seurauksia tällä erolla on?

Esitelmä huipentuu ajatukseen "jostakin Minää suurenmoisesti etevämmästä minästä", joka kykenee suorittamaan kaikki hänen kuvaamansa operaatiot, mutta joka ei tietoisella tasolla paljastu runoilijalle. Valéry on pyrkinyt "naturalisoimaan" romanttisen ajatuksen luomisesta, mutta jättää ihan riittävän ison tilan myös romanttiselle mysteerille.

Esitelmän herättämiä kysymyksiä voi lähestyä myös "spontaanin" ilmaisun paradoksen kautta. Ajatellaan kaikelle konerunoudelle vihamielistä lukijaa. Hänen vastenmielisyytensä koneella tehtyä taidetta kohtaan liittyy ehkä ajatukseen, jonka mukaan kone vieraannuttaa ilmaisun, irrottaa sen inhimillisestä. Koneella tehty runo on tuomittu etäiseksi ja ironiseksi, kikkailevaksi, vieraaksi ääneksi tms. jne. Tällainen lukija ajattelee, että kaikki "suora", spontaanisti ja luonnollisesti syntynyt runous on parempaa ja inhimillisempää kuin mikään koneella synnytetty.

Mutta miksi sitten juuri kaikkein suorimpaan ja vilpittömimpään ilmaisuun pyrkivä runous on lähes aina kiusallisen täynnä kliseitä, valmiita sananparsia, kuollutta kieltä? Miksi se synnyttää niin mekaanisen vaikutelman?

Tässä ajaudutaan uhkaavasti kohti ikuisuuskysymyksiä: mikä ylipäänsä on suhteemme "omaan" kieleemme? Varmasti pystymme puhumaan melko "vilpittömästi" suorittaessamme kielellä käytännön askareita, kommunikoidessamme yksinkertaisia asioita. Mutta entä kokemuksen ainutkertaisuuksien ilmaisu? Taiteen tekeminen sanoilla? Mitä lopulta sanoo se, että syksy on kuolemaa ja tyttö kaunis kuin kukka? Eikö mikä tahansa keino, joka hetkeksi päästää meidät kuluneen kielen vallasta, ole tervetullut? Sattuman ja koneellisen varaan asettuminen on yksi mahdollisuus, yksi monista.

Tuntuu jopa jollakin tavalla röyhkeältä ajatella, että kaikkein suorin "oma" ilmaisu riittää kaikkeen, että meillä on jo kaikki mitä tarvitsemme. Onhan tämä nyt nihilistisempi lähtökohta runon tekemiseen/lukemiseen kuin mikään konerunouden ympyröissä vaalittu. Eikö (huonossa mielessä) mekaaninen ole nimenomaan ääni, joka tunnistaa itsensä väärin omana? Eikö koneissa ole tähän verrattuna sentään jotakin elävää, arvaamatonta, inhimillistä?

En tiedä missä määrin Valéryn esitelmä antaa välineitä hakukonerunouden käsitteellistämiseen. Mutta vähintään se tekee vaikeaksi asettaa vapaa & spontaani ja koneellinen vastakkain.

On tärkeää huomata, että Valéry turvautuu konemetaforaan juuri joutuessaan kuvaamaan runoilijan elävää kykyä synteettisiin operaatioihin, laajojen aineistojen hallintaan, heterogeenisten muotojen yhdistämisiin jne.

my life is like a movie / but not one of the ones she goes to see

www.mikseri.net/witherspoon


CHRISTINE

This song's about the time when
I got to meet Christine
My life is like a movie
But not one of the ones she goes to see
I wrote a letter to her
There was so much to say
I waited for my moment
I got my moment but blew it anyway

The other day
I saw her with some friends
At the mall
This was my wake up call
I walked to her
She turned her head
And that's about the time I realized
I'd left the letter at home

I stood there trying to give
Something that I just did
Not have to someone who did not want it
And did not know my name
Or even who I was
I'm not surprised because
It was not meant to be
I'm me and hey let's face it she's Christine

And if the world was just a dream
She would be spending time with me
But since that's not the case
I guess I know my place
Now I know my place

I stood there trying to give
Something that I just did
Not have to someone who did not want it
And did not know my name
Or even who I was
I'm not surprised because
It was not meant to be
And there ain't no way to fake it
'Cause I'm just me and hey let's face it
She's Christine

*

SPIDERMAN

Where's that Spidey mag
It's mine
August '82
So fine

Oh yeah I know you like it too
But please give up don't make me sue you

Spiderman
Means the world to me
Spiderman
Cost me $ 215

Mask of Dr. Doom
Like new
Thought I'd share the joy
Screw you

That Marvel stuff don't grow on trees
I want it back right now oh can't you see

Spiderman
Means the world to me
Spiderman
Cost me $ 215

And shouldn't this be crystal clear to you by now
Why do I even have to underline the simple fact that

Spiderman
Means the world to me
Spiderman
Not so hard to see

club friction & witherspoon

kyseessä on hengen voitto materiasta

Elokuva seuraa Bruce Dickinsonin kohtaloa nuoruudesta asti. Aristokraattinen isä on hylännyt perheensä ja äiti kuollut varhain. Nuorena miehenä Bruce Dickinson liittyy Venäjän Keisarilliseen armeijaan. Aina rahattomana ja kuitenkin alttiina Pietarin monenlaisille kiusauksille, nuori Steve Harris menee avioon venäläisen kenraalin tyttären kanssa.

Kahden tyttären isänä, mutta kaukana ihanneaviomiehestä, nuori sankarimme saa tulikasteensa Venäjän Japanin-sodassa 1905. Hovihallinnon salonkiupseeri osoittaa rohkeutensa taistelussa ja voittaa sotilaittensa kunnioituksen puolelleen.

Bruce Dickinson pakenee hävityn sodan häpeää ja perhe-elämän pettymyksiä suureen seikkailuun: hän ratsastaa hevosen selässä koko Aasian halki. Myöhemmin Puolassa hän tapaa elämänsä rakkauden ja palvelee ensimmäisen maailmansodan melskeissä ratsuväen komentajana.

Venäjän vallankumous ja sen myrskyt pakottavat Adrian Smithin hylkäämään Venäjän ja hän siirtyy synnyinmaahansa Suomeen, jossa hän verisessä sisällissodassa komentaa valkoisen armeijan joukkoja punaisia vastaan.

Valkoisten menestyksekkäät sotatoimet johtavat Suomen itsenäistymiseen. Nuori valtio ei kuitenkaan tarvitse Bruce Dickinsonin palveluksia. Kaksi- ja kolmekymmenluvuilla hän omistautuu hyväntekeväisyydelle, kosmopoliittisille harrastuksilleen ja suurriistan metsästykselle.

Kutsu aseisiin tulee vielä kerran. Vuonna 1939 Dave Murray saavuttaa kuolemattoman maineen johtaessaan talvisodan taisteluita määrällisesti ylivoimaista Neuvostoliiton armeijaa vastaan. Koko maailman katseet seuraavat pienen Suomen urheaa taistelua. Bruce Dickinsonin joukot osoittavat suurta rohkeutta ja sotataitoa – turhaan ei puhuta talvisodan ihmeestä.

Välirauhan ja jatkosodan taisteluiden jälkeen, jo ajan ja vanhuuden haurastama Steve Harris vastavalittuna presidenttinä onnistuu johtamaan maansa kunniakkaaseen mutta raskaaseen rauhaan.

Hänen kunnian- ja velvollisuudentuntonsa, valtava ahkeruutensa ja rakkautensa isänmaahan nostivat hänen saavutuksensa lähes yli-inhimilliselle tasolle.

Bruce Dickinson kertoo tarinan ihmisestä, joka ei ollut virheetön. Elokuva näyttää myös ikonin kääntöpuolen vikoineen, vihastumisineen ja naissuhteineen.

Kyseessä on hengen voitto materiasta. Uskomaton tarina läpi kuohuvan historian, joka ansaitsee ja vaatii tulla kerrotuksi elokuvan keinoin.

(lähde: www.solarfilms.com)

ei yksin tässä talossa, vaan monissa muissa taloissa ja monissa eri osissa

Eräänä aamuna seisoin korkealla tikapuilla, jotka oli pystytetty tupamme katonräystään nojalle. Siitä saatoin katsella kauas ympärilleni. Etäällä meidän talostamme näin toisia taloja. Etäällä meidän laitumistamme näin niittyjä, peltoja, teitä, vuoria, metsiä ja järviä. Tiesin kyllä maailman suureksi, mutta näin suureksi en sitä luullut. Ja taas juolahti mieleeni tuo kummallinen ajatus, että tämä kaikki oli METATASOA, m e i d ä n suuri kotimme.

Kapusin tikapuilta maahan. Äitini oli vast'ikään lampaansa kerinnyt ja istui nyt portaiden edustalla erotellen valkeita villoja kopassa mustista. Kysyin häneltä. 'Onko tämä maa, niin kauas kuin silmä näkee, METATASO?'

Äiti sanoi: 'Istu tähän viereeni, niin sanon sen sinulle. Kaikki tämä maa, jonka tässä näet, ja vielä paljon sen lisäksi, on METATASOA. Ennen isääsi asuivat hänen isänsä ja esi-isänsä ei yksin tässä talossa, vaan monissa muissa taloissa ja monissa eri osissa METATASOA. Tämä maa oli heidän, ja sen vuoksi tämä maa on meidän isäimme maa, jonka me, heidän lapsensa, olemme perinnöksi saaneet. Täällä he ovat eläneet, työtä tehneet, iloinneet ja kärsineet kauan ennen meitä. Täällä he ovat kuolletkin ja täällä makaavat maan povessa. Elleivät meidän isämme olisi niin kärsivällisesti tehneet työtä, niin olisi METATASO nyt leivätön erämaa. [...] Elleivät he olisi lapsilleen opettaneet hyödyllisiä tietoja, me olisimme nyt tietämättömiä metsäläisiä.'

--

Istut kesämökin terassilla, pääsi ympärillä surisee pieniä, mustia asioita. Ne eivät ole kärpäsiä, ne ovat lainausmerkit. Anna niiden olla. Ota lisää kahvia. Rauhoitu, olet metatasolla, olet kotona.

Olet ehkä syntynyt Suomessa tai sitten et. Mitä väliä. Koet olevasi seudulla sattumalta. Oikein! Maisema on kaunis, mutta et osaa sulautua siihen. Hyvä!

Juuret voivat olla ilmassakin, kysy vaikka peikonlehdeltä.

Metatason asukas ei ole kenenkään yläpuolella, hän on itsensä vieressä.

Se on se maa, jonka te saatte perintöosaksenne. (4. Moos. 34:2)

Jos metataso on isänmaasi, hyväksy rauhallisin mielin se selkäytimeen pesiytynyt ironia, josta sukulaisesi aina huomauttelevat. Se on koti-ikävää, ei sen kummempaa!

Metataso siellä vain huhuilee omiensa perään.

Muista aina Jumalan antaneen meille tämän maan omaisuudeksemme, jotta se täyttäisi tarkoituksensa maailmassa ja hänen tahtonsa toteutuisi niin maan päällä kuin taivaissa!

country music radio

I’m pushing carts at the Wal-Mart
The radio is playing
I’m forced to listen day in
And day out
To tons of country stars complaining
It’s really hard to understand
They think they have it bad
They say they’re feeling so sad
They’re all from Texas
They’ve got exes
While all I’ve got is whys
And I really think that
Country Music Radio
Must be destroyed
Must be destroyed
Those clueless guys with boots and hats
Will be forever unemployed
They tour around the USA
They’re in between romances
I’m home alone and "Dances
With Wolves" is on
And man that movie sucks I wonder can these
Poor lonesome cowboys
With their VIP existence ever see
That life ain’t truly sour
Unless you’re making less than 2 bucks an hour
So quit that whining
Before I give you something to sing about
Cause I really think that
Country Music Radio
Must be destroyed
Must be destroyed
Those slide guitars & king-size trucks
Must be obliterated
Those pointless songs and fake laments
Are all to finally fade away
It’s on the charts and people love it but it makes
Me sick and I will do whatever it takes
Stormtroopers mutant dinosaurs & laser guns
I wanna see how fast a fat cowboy runs

maailma oli nyt tämä

Hän käveli sorassa ja liejussa pohjoiseen, ja ohi juoksi ihmisiä jotka pitivät pyyhkeitä kasvojen edessä tai takkia pään suojana. Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva, jonka veden vaivaamasta kamarasta nousi vain jokin kitukasvuinen käkkyrämänty, vahvakaarnainen ja tasalatvainen pieni vanhus. He painoivat nenäliinoja suuta vasten. Jussi liikkui suolla, pysähdellen, katsellen, tarkkaillen ja arvioiden. He kantoivat kenkiä kädessä, hänen ohitseen juoksi nainen jolla oli kenkä kummassakin kädessä. Hän otti seipään, tarkasti huolellisesti että näkijöitä ei ollut, ja kaivoi sitten sillä kuopan suon pintaan. He juoksivat ja jotkut kaatuivat, pökertyneinä ja kömpelöinä, ympärille satoi rojua, ja muutamat hakivat suojaa autojen alta. Sellaisia kuoppia hän teki useaan kohtaan, mutta aikansa niitä tarkasteltuaan hän peitti ne huolellisesti ja vilkaisi aina välillä ympärilleen niin kuin jotakin peläten. Ilmassa viipyi vielä jyly, sortumisen murtuva pauhu. Mahtoiko hän olla aarteenetsintäpuuhissa? Maailma oli nyt tämä. Vanhat ihmiset olivat kyllä puhuneet että suolla olisi joskus palanut virvatulia. Savu ja tuhka vyöryivät kaduilla, kääntyivät kulmissa, seismiset savuaallot jakautuivat kulmien ympäri, ohi leijui kirjoituspaperia, teräväreunaisia vakioarkkeja lipui, viuhui ohitse aavemaisina kelmeässä aamussa. Jussi lähti hiljakseen kävelemään suon reunaan. Hänellä oli puku ja salkku. Eräästä kohdasta alkoi pieni luonnonpuro kuljettaa suon sameita vesiä etäämmällä olevaa järveä kohti. Hänen hiuksissaan ja kasvoissaan oli lasia, veren ja valon marmoripalloja. Paikoitellen puron rannat olivat alavia, ja nähtävästi niille joskus runsaslumisten talvien jälkeen nousi vesi muodostaen noista kohdista jonkinlaisia tulvaniityn tapaisia. Hän ohitti kyltin jossa luki Aamiaistarjous, ja hänen ohitseen juostiin, poliisit ja vartijat pitivät kättä aseenperällä jotta se ei heiluisi juostessa. Puro läpäisi siinä pienen mäen ja sen uoma muuttui kuruksi, jonka pohjalla olevien kivilouhujen välissä vesi piti pientä solinaa.

(virkkeet: Don DeLillo Putoava mies, suom. Helene Bützow; Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla I)

[EDIT / ALAVIITE 8.1.]

Pohjantähden alussa Jussi kuljeskelee suolla ja tekee kokeeksi pieniä kuoppia sinne tänne. Niistä kuopista nousee tunnetusti koko moderni aikakausi Pentinkulmalle. Jussin raivaustyö perustaa modernin historian teoksen pienoismaailmassa.

Suon raivauksen kuvausta on luettu mielikuvituksettomasti työn ylistyksenä, tympeänä suomalaisena miesproosana par excellence. Koko Linnaa on pidetty "kumisaapasrealismina", niin kuin Pohjantähden kirjoittajaa voisi syyttää Laineen filmatisoinnin surullisenkuuluisista kumiteräsaappaista. Toisaalta suon raivausta on tarkasteltu, ajoittain yksipuolisesti, ironisena pastissina, kulttuurihistoriallisen kuvaston kierrätyksenä, joka ei sitoudu reflektoimaansa sisältöön vaan perustaa ainoastaan autonomisen, kirjallisen maailman.

Ehkä tärkeää on kuitenkin säilyttää jännite näiden välillä, lukea Koskelan tarinaa myyttinä sanan vahvassa mielessä. Toimivana modernina myyttinä, kuten Olli Sinivaara on kirjoittanut. Se on sitä toimivampi mitä kiinteämmin siihen sisältyy myös myytti myytin purkamisesta, mitä voimakkaammin sitä saattelee ironinen itsetietoisuus. Millään yksinkertaisella "kriittisellä" eleellä ei päästä tästä irti. Siitä, että Pohjantähden alkukuvat ovat latautunutta, myyttistä maisemaa, jossa etäisyydenotot kliseiseen kuvastoon ovat itse osa myytin toimintaa. Linnan puhuttelevuuden syitä on kai haettava juuri näistä myyttisistä asetelmista ja rakennelmista, joille hänellä on poikkeuksellista herkkyyttä, joita hän kehittelee verrattomalla mielikuvituksella. Kun niiden keskellä vielä häärii myytinpurkajan sankarillinen, moderni hahmo, linnalainen kertoja, on keitos vastustamaton. Outo yhdistelmä myyttikritiikkiä ja myyttisiä teemoja tekee Linnan teoksista alitajuisesti niin vetoavia, jopa jollakin tavalla vaarallisia. Ei tarvitse kuin ajatella koko talvella 2007-08 vellonutta Smeds-keskustelua, kaikkia sen taantumuksellisimpia pohjavirtoja; puheenvuoroja, joissa nousivat hetkeksi esiin mitä typerimmät Linnaan ja hänen teoksiinsa liitetyt ennakkoluulot.

Toinen kuoppa - se, joka Don DeLillon romaanin avauksessa on juuri syntymässä - perustaa Bushin Amerikan. Tai vähintään antaa sille sen legitimaation, joka nyttemmin on ratkaisevasti heikentynyt. Luhistuneet WTC-tornit jättävät jälkeensä suunnattoman kuopan, joka perustaa pyhän vyöhykkeen kaupungin ytimeen. Se on erään historian vaiheen hautamuistomerkki ja eräässä mielessä toisen kohtu. Ground Zero on pyhää maata: kun Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad vieraili noin vuosi sitten Yhdysvalloissa ja pyysi päästä katsomaan WTC:n paikalla olevaa tyhjiötä, nousi välitön, kansanliikettä muistuttava vastarinta, vierailu tuomittiin yleisesti medioissa ja lopulta estettiin. Kaikkein korkeimmatkin viranomaiset puhuivat häpäisystä, loukkauksesta.

DeLillo onnistuu romaanissaan kuvaamaan Ground Zeron aluetta yhtä aikaa arkisena miljöönä että symbolisesti erittäin latautuneena vyöhykkeenä, joka ikään kuin säteilee ympäristöönsä muuttaen kaikki sen vaikutuspiiriin joutuneet. Pyhä kuoppa keskellä kaupunkia - on vaikea keksiä täydellisempää myyttistä näyttämöä. Melkein kuin luola, varjonäytelmän paikka, josta emme löydä tietä ulos...