22.10.08

kuin golfpallo aiv-säiliössä

Analyyttisessa filosofiassa tunnetaan virhepäätelmän muoto nimeltä "fallacy of misplaced concreteness". Se tarkoittaa jonkin abstraktin käsitteen tai idean tulkitsemista suoraan konkreettiseksi asiaksi. Oletetaan virheellisesti, että tietyllä abstraktiolla on esimerkiksi jokin määrätty fyysinen paikka ja aineellinen hahmo. Ajatusvirheen muodon diagnosoinut filosofi Alfred North Whitehead on todennut, että abstraktin ja konkreettisen sekoittaminen vahingossa toisiinsa on aiheuttanut filosofian historiassa suuria epäselvyyksiä.

Abstraktion romahtaminen konkreettiseen on koominen tapahtuma. Itse asiassa abstraktin ja konkreettisen välinen oikosulku lienee eräs tärkeimpiä komiikan lähteitä tai käyttövoimia. (Perusteellisin lukemani analyysi ilmiöstä on Alenka Zupančičin artikkeli "konkreettisesta univeraalista" Nuori Voima -lehdessä 3/07.)

Tunnistamme efektin, kun Tracy Ullman laulaa, että "you broke my heart in 17 places". Samasta ilmiöstä on kyse, kun The Onion -verkkolehden uutisessa siteerataan Barack Obaman puhetta, jossa tämä lupaa paremman, onnellisemman tulevaisuuden kaikille amerikkalaisille -- paitsi Etelä-Carolinassa asuvalle Nate Walshille. Italo Calvinon eräässä "kosmokomiikassa" kuvataan tilanne, jossa maailmankaikkeus koostuu vain yhdestä atomista -- ja naapurin täti kehtaa virittää pyykkinarun sen päästä päähän. Tyylipuhtain esimerkki abstraktin ja konkreettisen yhteentörmäykselle perustuvasta komiikasta kirjallisuudessa saattaa olla Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjassa tarjoama vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta.

Eräs misplaced concreteness -tyyppisen komiikan alalaji perustuu metaforan romahtamiseen, kirjaimellisen ja metaforisen oikosulkuun (tai yhteensopimattomien metaforien tahalliseen tai tahattomaan yhdistämiseen).

Hiljattain ilmestynyt Pauli Kohelon teos Ohessa tilinumeroni vie tämän kirjallisen keinon suunnilleen niin pitkälle kuin se on ylipäänsä mahdollista. Jo kirjan liepeestä luemme:

"... katkeruuden olen jättänyt taakseni niin kuin jätti Markkasen Selma kauppakassinsa Osuuspankin rappusille."

Pauli Kohelo, "ristijärveläinen metsuri", kertoo kirjassa, kuinka hän on noussut vaikeista oloista Elämäntarina-akatemian kirjoittajakurssin kautta suureksi ajattelijaksi, suorastaan hengelliseksi johtajaksi. Eräässä ajatelmassaan hän toteaa:

"Saat sen mistä luovut.
Luovut siitä minkä saat.
Sen menetät minkä haluat.
Sen haluat minkä menetät.
Palauta se minkä otit.
Niin saat takaisin trimmerisi,
jonka olit unohtanut Ristijärven Shellille."

Kohelo laukoo aforismeja, joista miltei jokainen alkaa yleiseltä tasolta ja luhistuu sitten konkreettiseen: "Tietoisuus pakenee määrittelyjä niin kuin Suhosen nuorimmainen liikkuvaa poliisia." "Saimme yhteyden Kaiken Olevaisuuteen, kunnes yhteyden ikävästi katkaisi Lemminkäisen asfalttikone." Jne.

Virkkeissä on jotakin hyvin tuttua. Suomessa on yksi misplaced concreteness -tyyppisen komiikan taitaja ylitse muiden, ja hänen nimensä ei ole Pauli Kohelo.

Kirja on hauska. Osa sen hauskuudesta syntyy sen tietystä kökköydestä -- ikään kuin koko teos olisi kirjoitettu yhdeltä istumalta pienessä kännissä. Kokonaisuutta luonnehtii ehkä parhaiten englanninkielinen ilmaisu "throwaway". Juuri siksi, että kama on niin löysin rantein tehtyä, se toimii. Tekstin koomista tehoa tavallaan lisää se, että kirjoittaja olisi pystynyt parempaankin. Nyt vain huvitti tehdä tällaista. Vähän niin kuin David Foster Wallace kirjoittamassa kesämökin vieraskirjaan tai Allan Holdsworth rämpyttämässä leirinuotiolla Landolaa.

1 kommentti:

tere kirjoitti...

Holdsworth ja Landola. ROFL!

Aika hyvä metanarratiivi tässä postissa.